Suhtautuminen työperäiseen maahanmuuttoon on muuttunut viime vuosina selkeästi suopeammaksi. Asia käy ilmi muun muassa Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva ry:n tuoreesta kyselystä.
Evan Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan suomalaisista 48 prosenttia arvioi, että väestön ikääntyminen ja uhkaava vähentyminen edellyttävät ulkomaalaisten Suomeen muuton helpottamista.
Toista mieltä on 34 prosenttia vastaajista.
Asenteissa työperäistä maahanmuuttoa kohtaan on tapahtunut vuodesta 1998 lähtien 29 prosenttiyksikön muutos maahanmuuton sallivaan suuntaan.
– Kyseessä on iso muutos, sillä perinteisesti asenteet maahanmuuttoa kohtaan ovat olleet Suomessa nihkeät, sanoo tiedotteessa Evan ekonomisti Sanna Kurronen, joka on kirjoittanut Eva Arvion Tervetuloa töihin.
Kurrosen mukaan erityisesti työperäisen maahanmuuton arvioidaan tuovan Suomeen hyödyllisiä vaikutteita.
– Tällä on iso merkitys, sillä Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa niin hyvinvointivaltion rahoittamiseksi, väestörakenteen korjaamiseksi kuin koronapandemian jälkeen laajenevan työvoimapulan paikkaamiseksikin, hän toteaa.
Evan Arvo- ja asennetutkimuksessa selvitetään suomalaisten suhtautumista maahanmuuttoon useilla eri kysymyksillä.
Asenteet ovat kautta linjan muuttuneet maahanmuutolle suopeammiksi. Naiset suhtautuvat maahanmuuttoon miehiä myönteisimmin.
Ikäryhmistä myönteisimmin maahanmuuttoon suhtautuvat 18-25 -vuotiaat ja yli 65-vuotiaat.
Vihreiden, RKP:n ja vasemmistoliiton kannattajat suhtautuvat maahanmuuttoon pääosin myönteisesti, perussuomalaisten, Liike Nytin ja kristillisdemokraattien äänestäjät enimmäkseen kielteisesti.
Keskustan, kokoomuksen ja SDP:n kannattajien maahanmuuttokannat osuvat näiden kantojen välimaastoon.
Tulokset perustuvat 2 059 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2-3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan.
Tiedot kerättiin viime maalis-huhtikuussa Taloustutkimuksen internet-paneelilla. Vastaajat edustavat koko maan 18-79 -vuotiasta väestöä.