Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Minä lapsena | Rinteen likka Parkkimäestä: "Aina oltiin ulkosalla ja isommat huolehti pienemmistä

Nurmijärven kyläyhdistyksen aktiivi ja paluumuuttaja Anja Lammio: Olen Nurmijärvellä syntynyt 1946 ja kuulun niihin sodan jälkeen syntyneisiin suuriin ikäluokkiin. Kotini oli Nurmijärven Parkkimäessä Ahjolan vieressä. Olimme ”Rinteen likkoja Parkkimäestä”. Perheeseemme kuuluivat äiti, isä, kaksi siskoa ja veli.

Meillä vierailivat usein isänäiti ja äidinäiti sekä muut lähisukulaiset, vaikka asuivatkin muilla paikkakunnilla. Meitä oli aina paljon joka paikassa, niin lapsia kuin aikuisia. Yhdessä touhuttiin, aikuiset auttoivat toisiaan talkoissa ja me lapset leikimme pihalla naapurinlasten kanssa. Aina oltiin ulkosalla. Isommat lapset huolehtivat pienemmistä ja leikeissä tulleet riidat selvitettiin omalla porukalla.

Koulunkäynnin aloitin Kirkonkylän Lukkarin koulussa. Keskikoulun kävin Nurmijärven yhteiskoulussa, josta jatkoin lukioon ja kirjoitin ylioppilaaksi. Yhteiskoulun lukukausimaksut olivat melkoinen taloudellinen ponnistus vanhemmilleni. Perheestämme oli tuossa koulussa yhtä aikaa kolme nuorta. Ylioppilastutkinnon jälkeen lähdin opiskelemaan yhteiskuntatieteitä. Eläkkeellä muutin takaisin syntymäkuntaani.

Lapsena olin hiljainen ja mukautuvainen. Olin sisarussarjasta tavallaan se keskimmäinen, joten tarkkailin, miten vanhemmat sisarukset toimivat ja miten nuorempi tulee ottaa huomioon. Äitini oli kodin ulkopuolella työssä ja siten antoi meille mallia sukupuolten välisestä tasa-arvosta.

Leikkiminen sisarusten ja naapurin lasten kanssa oli lapsuuteni arkea. Kodin pienet askareet, pihan siivoaminen lauantaisin, kasvimaan kitkeminen, äidin auttaminen keittiötöissä, kuuluivat lapsen maailmaan sisarusten kanssa vuorotellen.

Kodeissa oli radio, mutta ei televisiota. Radiosta kuunneltiin ”Lastentuntia” kaksi kertaa viikossa. Pidin käsitöistä, ompelin nukeillemme vaatteita, paperinukkien piirtäminen pikkusiskon kanssa oli tosi mieluisaa. Niitä tulikin laatikkokaupalla. Teininä ompelin lähes kaikki vaatteeni itse.

Radiosta kuunneltiin Lastentuntia kaksi kertaa viikossa.

Kirjastossa, silloisessa lainastosssa, kävin usein äidin kanssa. Äitini ja isäni lukivat paljon, joten se harrastus tarttui meihin lapsiin. Äitini harrasti monia asioita ja vei meitä lapsia Helsinkiin Ateneumiin ja Kansallisteatteriin. Kesäisin pääsimme uimaan Sääksiin Mannerheimin lastensuojeluliiton järjestämään uimakouluun.

Lapsuusaikani oli voimakasta Suomen uudelleenrakentamisen aikaa. Sodan vuodet olivat takana. Aikuisten katseet oli suunnattu eteenpäin, haluttiin luoda yhdessä hyvä tulevaisuus kaikille. Tuon tunnelman tunnista muistoissani vieläkin.

Tuosta ajasta nousee minulle myös tunne yhdenvertaisuudesta. Me lapset touhusimme ja leikimme yhdessä, eikä kellään ollut mitään erityisempiä leluja tai muita hienoja välineitä. Vaatteetkin tehtiin aikuisten vanhoista vaatteista.

Koin, että lapsuuteni oli turvallista aikaa. Parkkimäessä huolehdittiin toinen toisistaan, naapureista ja naapureiden lapsista. Yksi ihan kokonaan nykyajalle tuntematon asia kuitenkin varjosti arkea, tuberkuloosi. Koulukavereitteni perheenjäseniä silloin tällöin valitettavasti sairastui. Tuberkuloosiin sairastuneita hoidettiin Kiljavan parantolassa.

Yhdessä tekeminen, toisten huomioiminen, vastuu pikkusiskosta ja leikkikavereista pihalla, oman vuoron odottaminen isoissa lapsiporukoissa ja sisarussarjassa, kaikki nämä ovat antaneet minulle hyviä elämäntaitoja ja ymmärrystä, että hommat tehdään parhaiten yhdessä tuumin. Hyvät käytöstavat olivat tärkeitä, ne opittiin kotona ja koulussa.

Minä lapsen -juttusarjassa tutut nurmijärveläiset muistelevat lapsuuttaan.