Etävastaanottoja ja keskittämistä – Keusote suunnittelee uudistuksia palveluverkostoonsa

Terveys: Keusote suunnittelee uudistuksia palveluverkostoon vuosille 2022–2024. Etäpalveluiden osuutta halutaan kasvattaa. Toisen perhekeskuksen perustamista pohditaan.

Etähoivaa ja lääkkeiden annosteluun sekä jakeluun liittyvää automaatiota pyritään laajentamaan, kertoo hallintopäällikkö Sannamari Nousiainen. Ari Peltonen

Laura Pohjanpalo

Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymässä (Keusote) valmistellaan parhaillaan uutta palvelujen verkosto- ja tilatarvesuunnitelmaa vuosille 2022–2024. Suunnitelmasta on käyty keskusteluja omistajakuntien edustajien kanssa viime viikolla.

Kyse on viime vuonna hyväksytyn, vuoteen 2030 asti ulottuvan palveluverkkosuunnitelman alasuunnitelmasta.

Mitä vuosille 2022–2024 oikein kaavaillaan?

– Suunnitelman tavoitteena on turvata sote-palvelut Keusoten asiakkaille sekä kehittää palveluja monimuotoisemmiksi, hallintopäällikkö Sannamari Nousiainen tiivistää.

Erillisiä tavoitteita on monia. Yksi keskeisimmistä on, että valtaosa Keusoten vastaanottoasioinnista hoituisi jatkossa sähköisissä kanavissa, nopeasti omalta kotisohvalta.

Etävastaanotot tehostavat toimintaa ja laskevat kustannuksia. Nousiaisen mukaan monimuotoisia palveluita haluavat myös Keusoten asiakkaat. Toive nousi esiin asukaskyselyssä viime vuonna.

Tarkoitus on, että etäpalvelut ovat kattavasti käytössä ja valittavissa koko Keusoten palveluvalikoimassa sekä terveys- että sosiaalipalveluissa.

– Kyselyn mukaan sote-palveluja halutaan vastaanottaa eri kanavia pitkin, hän sanoo.

Hallintopäällikkö huomauttaa, että hyvin järjestetyt etäpalvelut ovat yhtä laadukkaita kuin paikan päällä tapahtuvat palvelutkin.

– Siellä on ihan samalla tavalla lääkäri tai hoitaja läsnä. Käynti vain tapahtuu etänä.

Etäpalveluiden osuutta ei aiota kasvattaa loputtomiin. Nousiaisen mukaan se ei ole mielekästäkään. Paikan päällä tapahtuville palveluille on aina tarpeensa.

– Mutta tarkoitus on, että etäpalvelut ovat kattavasti käytössä ja valittavissa koko Keusoten palveluvalikoimassa sekä terveys- että sosiaalipalveluissa.

Muita vuosien 2022–2024 tavoitteita ovat kotisairaalahoidon vahvistaminen ja kuntoutuksen lisääminen. Samalla akuuttiosastohoitoa vähennettäisiin tai keskitettäisiin.

Pitkäaikaista laitoshoitoa on vielä yhdessä kunnassa, Nurmijärvellä, ja se olisi tarkoitus korvatata tehostetulla asumispalvelulla. Keusoten ikäihmisten ja vammaisten palveluiden palvelujohtaja Erja Pentti kertoi Nurmijärven Uutisille jo alkukeväästä (NU 4.4.), että pitkäaikaista laitoshoitoa tarjoavasta Toreenintalosta on tarkoitus luopua kevättalveen 2022 mennessä eli siinä vaiheessa, kun Kirkonkylän terveyskeskuksen akuuttiosastot avautuvat remontin jälkeen.

Etähoivaa ja lääkkeiden annosteluun sekä jakeluun liittyvää automaatiota pyritään laajentamaan.

– Kotihoidon resursseja halutaan kohdentaa varsinaiseen asiakastyöhön.

Ikääntyneiden vaativa päivätoiminta jatkuisi Keusoten järjestämänä kotiin annettavana palveluna. Kuntien toimijoiden kanssa on aloitettu keskustelut muun päivätoiminnan järjestämistavoista.

Tämä tarkoittaisi siis toteutuessaan sitä, että nykymuotoinen ikäihmisten päivätoiminta, jota Keusote on järjestänyt Klaukkalan Suopolulla ja Kirkonkylän Toreenintalossa, lakkaisi.

Perhekeskuspalveluita halutaan koota yhteen. Perhekeskuksien tavoitteena on tuoda yhteen lapsia, nuoria ja perheitä auttavat ihmiset.

– Meillähän on yksi täyden palvelun perhekeskus Hyvinkäällä. Tavoitteena olisi saada lähivuosina toinen tällainen johonkin Keusoten kunnista, Nousiainen kertoo.

– Asiakasyhteistyö on tehokkaampaa ja luontaisempaa, kun toiminnat ovat saman katon alla. Perhekeskusten myötä lähipalvelut eivät kuitenkaan poistu.

Valmistelussa oleva Palvelujen verkosto- ja tilatarvesuunnitelma 2022–2024 etenee Keusoten yhtymähallituksen ja -valtuuston käsittelyyn syksyllä. Aiheesta järjestetään elokuussa uusi asiakaskysely.

– Tavoitteena on, että suunnitelmasta tehdään päätös viimeistään lokakuussa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut