Uusi valtuutettu | Nurmijärven valtuustoon noussut Henry Salo: Olen huumorimiehiä

Nurmijärven Uutisten uudessa juttusarjassa ääneen pääsevät Nurmijärven valtuustoon nousseet uudet valtuutetut. Tällä kertaa vastausvuorossa on Henry Salo (ps.), jonka mielestä Nurmijärvi on aidosti mahtava paikka asua.

Miksi lähdit mukaan politiikkaan?

Suurin katalyytti päätökselleni oli se, että minua pyydettiin monen eri henkilön toimesta ja paristakin eri puolueesta. Aloin pohtimaan, että ehkä voisin aidosti edistää kuntani asioita visioimaani suuntaan ja että argumenteilleni ja ajatuksilleni löytyy kysyntää.

Millä perusteella valitsit puolueesi?

Olen suhteellisen uusi perussuomalainen. Aiemmin poliittinen kotini oli muualla, mutta vuosien varrella siitä tuli vähemmän ja vähemmän varteenotettava vaihtoehto. Tällä hetkellä PS on sellainen puolue, jonka teesit resonoivat minuun eniten.

Mikä on tärkein tavoitteesi politiikassa?

Tärkein tavoitteeni on se, että jos vien jonkun satunnaisen äänestäjäni terassille neljän vuoden päästä, tarjoan juotavan ja kysyn häneltä suoraan, että miten suoriuduin tehtävästäni kunnanvaltuutettuna, niin hän hymähtää ja ostaa ilomielin seuraavan kierroksen.

Todella moni kirja on tehnyt vaikutuksen, mutta aina hieman eri tavalla.

Miksi asut juuri Nurmijärvellä?

Asuin pitkään keskustassa ja työpaikkani on yhä siellä, mutta en enää pidemmän päälle viihtynyt siellä asukkaana. Etsiskelin paikkaa, joka olisi sopivasti lande, mutta omaisi hyvät paikalliset palvelut ja olisi suhteellisen lähellä Helsinkiä. Nurmijärvi sopi kriteereihin kuin nyrkki silmään!

Jos joutuisit muuttamaan toiselle paikkakunnalle, minne muuttaisit ja miksi?

Varmaan johonkin Vantaan pohjoisosiin, lähelle Keimola Golfia ja muita tuttuja kulmia.

Ketä nurmijärveläistä

ihailet?

Aleksis Kiveä. Jos joku nuorena vain toteaa ”rupeavansa Runebergiksi”, niin on tavoitteet ainakin kohdallaan ja ei voi kuin arvostaa.

Minne veisit turistin

Nurmijärvellä?

Majoittaisin häntä elokuulle asti ja veisin sitten Seitsemän veljeksen saunasuunnistukseen Palojoelle.

Mitä kaikkien pitäisi

mielestäsi tietää

Nurmijärvestä?

Että tämä on aidosti mahtava paikka asua. Täällä on vaikka mitä, ja jos jotain puuttuu, niin stadiin ja muualle pääsee todella nopeasti.

Mitä kaikkien pitäisi tietää sinusta?

Olen huumorimiehiä ja tykkään eläimistä.

Mikä on mielestäsi paras tapa viettää vapaailta?

Mennä kavereiden kanssa golfaamaan, jonka jälkeen porukalla saunomaan, grillaamaan ja juomaan virvokkeita.

Mikä kirja on tehnyt sinuun eniten vaikutuksen?

Todella moni kirja on tehnyt vaikutuksen, mutta aina hieman eri tavalla. Siksi melko vaikea kysymys, mutta jos nyt pakko sanoa jokin, niin Sir Roger Vernon Scrutonin ”The Need for Nations”. Se kuvaa oivasti itsenäisten kansakuntien olemassaolon syitä ja niiden tarpeellisuutta.

Mitä TV-ohjelmaa seuraat?

A-studiota, jotta pysyn kartalla asioista. It’s always sunny in Philadelphiaa, jotta voin huutistella kotisohvallani.

Jos kunta saisi kymmenen miljoonan lahjoituksen ja saisit itsevaltiaana päättää sen käyttötarkoituksen, mihin investointikohteeseen sen käyttäisit?

Sijoittaisin. Kuntien velkaantuminen on aiheuttanut kunnille painetta etsiä uusia ratkaisuja taloutensa tasapainottamiseen, jotta kunta pystyy rahoittamaan kaikki kunnalle kuuluvat tehtävät. Tähän yhtenä hyvänä ratkaisuna voi olla tehokas, mutta riskit huomioiva sijoitustoiminta.

Mikä on elämän tarkoitus?

Elämän tarkoitus on 42 ­– erään tietyn kirjan lukeneet tietävät, mitä tarkoitan.

Tässä juttusarjassa ääneen pääsevät Nurmijärven valtuustoon nousseet uudet valtuutetut.

Kuka?

Henry Salo

Puolue: Perussuomalaiset.

Ikä: 31.

Perhe: Tyttöystävä, kissa ja kaksi koiraa.

Ammatti: Sijoitusasiantuntija.

Synnyinkunta: Vantaa.

Asuu nykyään: Nurmijärvi.

Harrastukset: Sijoittaminen, patikointi, lukeminen, golf, kuntosali, lenkkeily, pelaaminen ja kirsikkana kakun päällä väitteleminen internetin ihmeellisessä maailmassa.

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut