Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Minä lapsena | Purjehdusreissuista syvä rakkaus luontoon ja mereen – vaikutti taidealalle hakeutumiseen

Kuvataiteilija, taideopettaja Vicky Maaranen: Synnyin vappuna työväen marssien aikaan 60-luvun lopulla. Muodostimme perheenä tuohon aikaan tyypillisen kokoonpanon – äiti ja isä sekä kaksi lasta. Olimme paljon tekemisissä isovanhempieni kanssa, jotka olivat äidin puolelta espoolaistuneita helsinkiläisiä ja isän puolelta espoolaistuneita lepsämäläisiä. Syntymäni aikaan asuimme Töölönkadulla Helsingissä, mutta muutimme hieman syntymäni jälkeen Matinkylään.

Vanhempani tekivät kahta työtä ja isäni opiskeli töiden lomassa. Koulun jälkeen olimme paljon isoveljen kanssa kahdestaan kotona. Usein kävi niin, että sain odotella nälissäni rappukäytävässä, kun veljeni ei tullut koulusta ja olin unohtanut ottaa avaimet mukaan.

Olen ollut pienestä pitäen omiin ajatuksiini uppoutuva haaveilija, joka keksi aina tekemistä. Ensimmäisenä kouluvuonna koulumatkat sujuivat mukavasti, koska matkan varrella oli niin paljon mielenkiintoista tarkkailtavaa, että 10 minuutin kävelymatka saattoi helposti venähtää tunnin mittaiseksi. Yritin keksiä opettajalle selityksiä myöhästymiselleni. Sain asiasta nuhteita myös kotona.

Ehkä myöhästelyjen syy oli myös luokkakavereiden kiusaaminen. Kun olin 9-vuotias, vanhempani ostivat rivitaloasunnon Olarista. Asuinpaikan vaihtumisen myötä myös kiusaaminen loppui.

Pidin kovasti piirtelemisestä, hyppynarulla hyppelemisestä ja urheilullisista lajeista. Aloitin 4-vuotiaana balettitanssin harrastamisen, murrosiässä vaihdoin baletin jazz -tanssiin. Uimahypyissä saavutin Suomen mestaruuden. Talvisista lajeista harrastin laskettelua ja taitoluistelua, jossa myöhemmin siirryin valmentamaan taitoluisteluryhmiä. Vaarin kuoltua perimme hänen pianonsa ja aloitin pianonsoiton. Rippikouluikäisenä kuvioihin tuli myös laulu ja kitaran soitto.

Isovanhempani asuivat rintamamiestalossa Espoon Juhanilassa. Se oli Itämeren lisäksi lapsuuteni paras paikka, jossa halusin viettää kaiken ajan.

Mummon kanssa kävelimme Juhanilan kaduilla ja talvisin taitoimme matkaa potkukelkalla. Mummo opetti minut jo pienenä virkkaamaan. Mummolan puutarhassa kasvoi kukkien lisäksi omenapuita ja marjapensaita. Vaarini oli antanut käyttööni vanhan hetekan, jossa pompin silloin, kun en hyppinyt narulla tai nauttinut päiväunia pihakeinussa.

Haaveilijaluonteestani huolimatta olin määrätietoinen ja järkähtämätön kun jotain päätin. Parhaiten luonnettani kuvaa tapahtuma, jonka järjestin nelivuotiaana. Olimme autolla matkalla kotiin. Reitti kulki mummolan ohi ja sain päähäni, että haluan nyt heti mennä mummolaan. Vanhempani eivät suostuneet, kun kellokin oli jo niin paljon.

Kun pääsimme kotiparkkipaikalle sanoin, että tulen pian perässä. Kun perheeni katosi näkyvistä, lähdin juoksemaan mummolaan johtavaa tietä pitkin. En päässyt kovin pitkälle, kun joku ystävällinen perhe näki pikkutytön kävelevän yksin Gräsanlaaksoa pitkin ja otti minut mukaansa. He veivät minut kotiinsa ja selvittivät asunpaikkani.

Tämän tempauksen jälkeen sain horoskooppimerkilläni varustetun kaulakorun kaulaani. Sen taakse oli kaiverrettu kotipuhelinnumeromme, jonka edelleen muistan ulkoa.

Kesälomalla menimme aina purjehtimaan, ja minusta kehittyi loistava merikartan lukija ja purjehtija. Purjehdusreissuista minulle jäi syvä rakkaus luontoon ja mereen. Sykähdyttävät hetket Itämeren aallokossa ja intohimo luonnon täydellisiin väreihin ovat vaikuttaneet voimakkaasti siihen, että päätin hakeutua taidealalle.

Minä lapsen a -juttusarjassa tutut nurmijärveläiset muistelevat lapsuuttaan.