Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uusi yökerho Rajamäelle – Rajamäki Clubin avajaisia vietetään perjantaina

Rajamäellä vietetään tulevana perjantaina 16.7. uuden yökerhon Rajamäki Clubin avajaisia. Yökerho avaa ovensa osoitteessa Kiljavantie 1. Tiloissa toimi aiemmin Valintatalo.

Yökerhon omistaa Yasser Mahmud. Käytännön asioista vastaa managerina toimiva Ari Olavuo.

– Kyse on puhtaasti yökerhotoiminnasta. Noin 600 neliön sisätilat riittävät mukavasti runsaalle sadalle asiakkaalle, Olavuo kertoo.

Hänen mukaansa toiminta on viikonloppupainotteista, mutta terassi pidetään auki läpi kesäkauden. Lisäksi täysi-ikäiset voivat pelata yökerhon tiloissa biljardia.

Yökerhon remontti on Olavuon mukaan loppusuoralla. Lisäksi tiloihin tulee erillinen karaokepuoli, joka valmistuu myöhemmin. Ennen sen valmistumista karaokea järjestetään tanssipuolella.

– Meillä on suuri tontti, joten teemme mielellämme yhteistyötä esimerkiksi auto- ja moottoripyöräharrastajien kanssa, mikäli he haluavat tulla esittäytymään tontillemme, Olavuo kertoo.

Suunnitelmissa on myös järjestää asiakkaille kuljetuksia Rajamäeltä Hyvinkään asemalle.

Avajaisissa 16.7. esiintyy dj Sash! Saksasta.