Muutamina viime päivänä Suomessa on saatu hengähdystauko helteistä. Forecan blogin mukaan tavallista lämpimämpi sää tekee kuitenkin paluun ensi viikolla. Euroopan keskus (ECMWF) on julkaissut uuden kuukausiennusteen, joka näyttäisi Suomen pysyvän punaisella pitkälle elokuulle saakka.
Kuluvalla viikolla kolein sää koetaan viikon puolivälissä, mutta viikonlopun aikana helle tekee paluun ja sunnuntaina saattaa käynnistyä uusi helleputki.
Ensi viikolla hellekupoli palaa Suomen ylle, todetaan Forecalta. Lämpömittarin lukemat saattavat kohota maan etelä- ja keskiosassa jälleen yli +30 asteen ja trooppiset yötkin voivat olla mahdollisia.
2. elokuuta alkavalla viikolla on yhä helteiden mahdollisuus. Tiedossa saattaa olla lämpimiä, jopa helteisiä etelä- ja kaakkoisvirtauksia, joiden mukana Suomeen saattaa kulkeutua myös ukkosia.
9. elokuuta alkavalla viikolla lämmin kupla laajenee koko Skandinavian ja Fennoskandian ylle. Myöskään 16. elokuuta alkavalla viikolla ei näy merkkejä kylmemmästä säästä.
Täytyy kuitenkin muistaa, että pitkän ajan ennusteet ovat suuntaa-antavia, muistuttaa Foreca.