Koirille ei vieläkään virallista uimapaikkaa Nurmijärvelle – kunnalla ei tarkoitukseen sopivaa aluetta

Yhä useammassa kunnassa on jo koirille osoitettu uimapaikka, mutta Nurmijärveltä sellainen puuttuu. Heli Roivainen
Taina Joutsen

Taina Joutsen

Hellekesä on nostanut esille koirien uittamiseen Nurmijärvellä liittyvät ongelmat ja epäkohdat. Eräs Nurmijärven Uutisiin yhteyttä ottanut lukija kertoo Sääksjärven uimarannalla ulkoilevista koirista, joiden annetaan tehdä tarpeensa rantahiekalle. Koirien tuominen yleisille uimarannoille on kielletty järjestyslaissa.

Toisaalta sosiaalisessa mediassa kysellään, missä Nurmijärvellä saa ja voi uittaa koiraa, onko Nurmijärvellä koirarantaa ja miksei sellaista ole. Asiasta on annettu kunnalle palautetta myös Nurmijärven kunnan verkkosivuilla olevassa verkkoasiointipalvelu Solmussa.

– Miksi Nurmijärven kunta ei pysty osoittamaan koirille rantaa? Rannan ei välttämättä tarvitse olla aidattu ja varmasti koiran omistavista asukkaista löytyy useampi, joka on talkoovoimin valmis putsaamaan rannan koirille turvalliseksi, kunhan kunta vain osoittaa paikan, palautteessa sanotaan.

Vuosien mittaan Nurmijärvellä on tehty myös kuntalaisaloite koirien uimarannan saamiseksi Valkjärven rantaan

– Aika ajoin törmäämme siihen, että koiria tuodaan yleisille uimarannoille. Olemme yrittäneet ohjata ihmisiä tässä asiassa, mutta jos ohjeita ei noudateta, kunta ei mahda asialle mitään, sanoo Nurmijärven vs. kunnanpuutarhuri Ville Ruokoja.

Koirien uimapaikan perustaminen kunnan alueelle oli viimeksi käsittelyssä Nurmijärven teknisen lautakunnan kokouksessa 29. marraskuuta 2018.

Tällöin tehdyssä päätöksessä todetaan, että kunnan omistus järvien rannoilla on käyty läpi. Näissä tarkasteluissa ole löytynyt sellaista ranta-aluetta, jolle koirien uimapaikka voitaisiin toteuttaa.

– Paikan tulisi olla sopiva rannan profiililtaan ja tietysti sijainniltaan, eikä alueella tulisi olla muita jo valmiita suunnitelmia, Ruokoja kuvailee aluetta, joka sopisi koirarannaksi.

Tilanne on edelleen sama kuin vuonna 2018. Ruokojan mukaan Nurmijärven kunnan maanomistukset järvien rannoilla on käyty läpi viime viikolla, eikä sopivia paikkoja ole.

– Esimerkiksi Lähtelänrannan muuttaminen pelkäksi koirarannaksi ja venevalkamaksi aiheuttaisi harmitusta niissä ihmisissä, jotka käyttävät sitä uimiseen, Ruokoja toteaa.

Muissa Keski-Uudenmaan kunnissa virallisia koirille tarkoitettuja uimapaikkoja löytyy ainakin Järvenpään Rantapuistosta, Tuusulasta (Kotorannankuja 10, Tuusula) sekä Hyvinkäältä, jossa toimii koirauimala Onnenkoira (Tervamäentie 193).

Pääkaupunkiseudulla virallisia koirauimarantoja ja -uimaloita on neljä Helsingissä, kaksi Espoossa ja yksi Vantaalla.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut