Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Koronavirus on ollut läsnä poliisin alkuvuodessa – kiristykset ja liikennerikokset ovat lisääntyneet selvästi

Poikkeuksellinen koronavuosi näkyy Itä-Uudenmaan alueen alkuvuoden rikostilastoissa - julkisella paikalla tapahtuneita rikoksia kirjattiin tammi-kesäkuussa selvästi aiempaa vähemmän.

– Jos tilannetta verrataan viime vuoteen, ei tuolloin vielä alkuvuoden ensimmäisinä kuukausina ollut samanlaisia ravintolarajoituksia kuin tänä vuonna. Rajoitusten takia ihmisiä on ollut tänä vuonna selvästi aiempaa vähemmän liikkeellä ja tämä näkyy poliisin tilastoissa: sekä pahoinpitelyt, huumausainerikokset että ryöstöt ovat vähentyneet, kertoo apulaispoliisipäällikkö Seppo Kujala Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.

– On kuitenkin erittäin tärkeää, että pahoinpitelyn uhrit ilmoittavat matalalla kynnyksellä poliisille, jotta poliisi pääsee nopeasti apuun keskeyttämään tilanteen, painottaa rikosylikomisario Petri Eronen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Pahoinpitelyrikokseen voi toisinaan liittyä myös seksuaalirikos. Seksuaalirikoksia onkin tänä vuonna kirjattu kolmannes enemmän kuin viime vuoden tammi-kesäkuussa.

Tänä vuonna on kirjattu jo 137 liikennevälineeseen luvatta tunkeutumista enemmän viime vuoteen verrattuna. Tämä nousu selittyy muun muassa sillä, että varkaat ovat iskeneet kyntensä erityisesti autojen katalysaattoreihin.

Tilastoista erottuvat myös kiristysrikokset, joita on kirjattu tänä vuonna 75 kappaletta viime vuotta enemmän. Tämä näkyy tilastoissa yli 80 prosentin nousuna.

Pahoinpitelyt ja ryöstöt ovat vähentyneet.

Sen sijaan mökki- ja asuntomurrot ovat vähentyneet.

– Liikkuvat rikollisryhmät tehtailevat ison osan asunto- ja mökkimurroista ja nämä ryhmät tulevat Suomeen ulkomailta. Koska kansainvälistä liikkumista on viimeisen vuoden aikana rajoitettu, ei Suomessa ole ollut aiempaan tapaan liikkuvia rikollisryhmiä, Eronen avaa.

Poliisi on napannut liikenteestä tänä vuonna Itä-Uudellamaalla jo lähes 800 liikennerikosta enemmän viime vuoteen verrattuna.

– Erityisesti kovat ylinopeudet eli törkeät liikenneturvallisuuden vaarantamiset ovat lisääntyneet, kun tyhjemmillä kaduilla on ollut tilaa kaasutella. Rattijuoppoja on myös saatu poimittua liikenteestä lähes yhtä paljon kuin viime vuonna, komisario Asko Sartanen arvioi.

Sartanen kuitenkin korostaa, että yleisemmällä tasolla on vielä toistaiseksi liian aikaista pohtia, kuinka korona-aika on vaikuttanut ihmisten liikennekäyttäytymiseen.

– Voi olla, että muutokset työmatkoissa, etätyöskentelyssä ja vapaa-ajanviettotavoissa alkavat pitkällä aikavälillä heijastua myös liikenneturvallisuuden tilastoihin. Tällaiset päätelmät voidaan kuitenkin tehdä vasta tuonnempana. Jatkamme poliisissa aktiivista liikennevalvontaa ja johtopäätökset tuloksista pystymme vetämään myöhemmin pidemmän ajan vertailussa, sanoo Sartanen.

Koronarajoitukset ja -suositukset vaikuttivat vielä alkuvuodesta etenkin passi- ja yleisötilaisuushakemusten määriin. Koronarajoitusten lievennyttyä alkukesästä passien ja henkilökorttien kysyntä vilkastui huomattavasti.

– Passeja myönnettiin nyt kesäkuussa lähes yhtä paljon kuin kesäkuussa 2019. Kysynnän kasvu on näkynyt meillä poliisin lupapalvelupisteissä pidentyneinä jonoina ajanvarauksessa ja ruuhkina palvelupisteissä. Kaikkien passia, henkilökorttia ja muita lupia hakevien kannattaa ottaa huomioon, että lupa-asiat pystyy hoitamaan useimmissa tapauksissa sähköisesti poliisin nettisivuilla poliisi.fi, muistuttaa lupaesimies Maria Eronen.

– Käynti poliisiasemalla ei ole myöskään sidottu pelkästään oman paikkakunnan poliisiasemaan. Lupa-asiat voi hoitaa millä tahansa poliisiasemalla eli vaikkapa omaa kesämökkiä lähimpänä olevalla poliisin lupapalvelupisteellä, Eronen jatkaa.