Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lähtöselvitykseen tulee päivittäin matkustajia, joilta puuttuu vaadittava koronatodistus – Matka vakavasti sairaan sukulaisen luo aiheutti Paulalle stressin ja testi maksoi enemmän kuin lento

Lentokenttien lähtöselvityksessä sattuu päivittäin tilanteita, joissa matkalle pyrkivältä ihmiseltä puuttuvat tarvittavat koronatodistukset, kertoo Finnairin viestintäpäällikkö Mari Kanerva.

Tarvittava todistus on tyypillisesti joko rokotus- tai testitodistus ja paperit tarkastetaan usein jo Suomen-päässä.

Kanervan mukaan moni todistukseton saadaan kuitenkin vielä matkaan, jos kohdemaa hyväksyy lentokentällä tehdyn pikatestin. Kaikki maat eivät hyväksy.

– Haasteita voivat aiheuttaa myös sellaiset, joissa asiakas on tarkistanut vain kohdemaan vaatimukset, mutta hänellä onkin vaihtolento. Koneen vaihtomaallakin voi olla vaatimuksia, jotka pitäisi selvittää, Kanerva muistuttaa.

Finnairilla on netissä palvelu, josta voi tarkistaa kohdemaan vaatimukset. Hän kuitenkin toteaa, että matkustaja on itse vastuussa siitä, että hänen tietonsa vaadittavista papereista ovat ajan tasalla.

– Jos ei pandemia-aikana ole matkustanut, se on nyt kovin erilaista kuin ennen. Myös EU:n sisällä matkustamiseen tarvitaan nyt asiakirjoja. Matkalle lähtö vaatii enemmän valmistautumista. Se vaatii huolellista tutustumista maan ohjeisiin, Kanerva toteaa.

Maahantulovaatimusten selvittäminen on yllättävän kova työ, sai turkulainen Paula huomata. Kun koronatilanne alkoi jokin aika sitten näyttää paremmalta, hän ajatteli, että nyt olisi hyvä aika lähteä tapaamaan vakavasti sairasta sukulaista Saksaan.

Matkaa varatessaan Paula ei arvannut, miten suuri stressi matkasta vielä koittaisi. On ollut yllättävän vaikeaa löytää oikeaa ja ajantasaista tietoa Saksan maahantulovaatimuksista.

– Täytyy seurata koko ajan. Mutta sivut ovat tosi sekavat, sanoo Paula, joka ei halua esiintyä jutussa koko nimellään.

Tällä hetkellä Paulan pitäisi päästä Saksaan ilman koronatestiä, koska toisesta koronarokotteesta on kulunut kaksi viikkoa. Mukana matkustavan 16-vuotiaan pojan kakkosannoksesta sen sijaan on aikaa lähtiessä vain kahdeksan päivää.

Lehtitietojen mukaan Saksa on laajentamassa rokottamattomien testauspakkoa. Tällä hetkellä rokottamattomilta tai vain osittain rokotetuilta lentomatkustajilta vaaditaan negatiivinen testitulos ja 1. elokuuta sama määräys laajenee kaikkiin saapumistapoihin.

Paulan lento lähtee 3. elokuuta. Häntä jännittää, voiko 1. elokuuta tulla tieto, että Saksa laajentaakin testivaatimusta myös rokotettuihin tai voiko suomalaisille rokotetuille tulla karanteenivaatimus. Saksa vaatii karanteenia myös rokotetuilta, jos tämä on oleskellut maassa, jonka varianttitilanne on huolestuttava. Tällä hetkellä listalla ei näy Euroopan maita.

Paulaa harmittaa, miten paljon matkailijan koronatodistuksesta pitää maksaa, että pääsee tapaamaan omia sukulaisiaan. Pojan testi todistuksineen maksaa jopa enemmän kuin molempien yhdensuuntaiset lentoliput yhteensä. Yhden lentolipun hinta oli 89 euroa.

– Testit maksavat vähintään 158 euroa ja pitää lisäksi olla englanninkielinen todistus. Ja se maksaa 23 euroa. Yleensä todistuksia ei edes katsota Saksan-päässä vaan Suomen-päässä.

Suomessa testitulos tulee Omakantaan sähköisenä, mutta Paulan mukaan Saksa haluaa paperisen todistuksen. Testituloksen pitää olla testityypistä riippuen korkeintaan 48 tai 72 tuntia vanha.

– Sain hänelle (pojalle) sunnuntain viimeisen ajan.

Lentokentällä voisi teettää pikatestin, mutta Paulan ja pojan lento lähtee Helsinki-Vantaalta ennen kuin testauspiste avautuu.

Finnair ilmoitti torstaina alkavansa tarjota 65 euron pikatestiä, mutta palvelu alkaa vasta 4. elokuuta ja sekin on avoinna vain kello 8–16.