Pääkirjaston väliaikainen palvelupiste avataan ensi viikolla – peruskorjaus aloitetaan syyskuussa

Pääkirjaston yhteyteen tulleet väistötilat avataan 9. elokuuta. ARKISTO/Teemu Vestovuo

Pääkirjaston muutto peruskorjauksen tieltä väistötiloihin sujui odotettua nopeammin. Kirjaston väliaikainen palvelupiste kirkonkylässä osoitteessa Mahlamäentie 1 päästään avaamaan asiakkaille jo 9. elokuuta.

Väliaikaisessa toimipisteessä on pyritty säilyttämään samat palvelut kuin pääkirjastossa, kokoelma vain on pienempi väistötilan koon takia. Asiakkaat saavat varmimmin mieleistään lukemista varaamalla aineistoa etukäteen noudettavaksi. Lehtien lukijoille palvelupisteessä on tarjolla supistettu valikoima, mutta sen lisäksi käytettävissä ovat ePress ja eMagz lehtikokoelmineen.

Palvelupisteessä on neljä päätettä asiakkaiden käyttöön. Skannaaminen, tulostaminen ja kopiointi on mahdollista.

Koska palvelupiste aukeaa ajoissa, ensimmäisen viikon ajan voimassa ovat vielä kesäaukioloajat eli tilat ovat auki maanantaista torstaihin kello 10–20 ja perjantaina kello 10–16. Elokuun 16. päivä alkaen aukioloajat normalisoituvat ja ovat perjantaina 10–18 ja lauantaina 10–16. Väliaikaisessa palvelupisteessä arkiaamujen itsepalveluaukioloaika jää pois käytöstä toistaiseksi.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut