Itä-Uudenmaan poliisin tietoon on tullut Nurmijärvellä tämän vuoden tammi-kesäkuussa 139 rikoslakirikosta enemmän kuin samaan aikaan vuotta aiemmin. Se on 9,67 prosenttia kasvua tammi-kesäkuulle 2020. Itä-Uudenmaan poliisin Krista Vallilan mukaan osasyy rikosten määrän kasvuun voi olla korona, jonka myötä ihmisillä on enemmän aikaa miettiä asioita ja viedä rikoksista tieto poliisille.
Rikosten määrä on kasvanut, mutta selvitysprosentti on jäänyt miinukselle 5,6 prosenttia. Omaisuusrikoksia kirjattiin tammi-kesäkuussa 2020 yhteensä 649. Tämän vuoden tammi-kesäkuussa vastaava luku on 726 eli niitä on 77 enemmän. Prosenteissa kasvua on 11,86.
Myös kiristykset ovat pääsääntöisesti nousussa koko Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella. Tähän on Vallilan mukaan myös selitys.
– Kiristysten nousuun liittyy vahvasti Vastaamon tilanne, suurin osa tapauksista on yhteydessä siihen, hän sanoo.
Pelkästään Nurmijärvellä kiristysprosentti on 200 viime vuoden vastaavaan nähden. Lukuina kiristysrikokset ovat pysyneet kuitenkin maltillisina. Tammi-kesäkuussa 2020 niitä kirjattiin neljä. Tänä vuonna vastaava luku on 12.
Väkivaltarikokset ovat puolestaan vähentyneet kunnassa. Nurmijärvellä niitä on kirjattu tammi-kesäkuun aikana 87. Vuotta aiemmin määrä oli 109. Tänä vuonna ne ovat siis vähentyneet reilut 20 prosenttia.
– Nämä liittyvät suurimmaksi osaksi julkisista tiloista yksityiseen siirtymistä. Myös yleinen ilmoitusaktiivisuus on selvästi parantunut, mikä on hyvä asia, Vallila sanoo.
Seksuaalirikosten suhteen Vallila ei vedä minkäänlaisia johtopäätöksiä. Nurmijärvellä niitä on kirjattu kuluneen puolen vuoden aikana tasan sama määrä kuin vuotta aiemmin eli yhdeksän.
– Seksuaalirikokset ovat aina asianosaisista kiinni. Luvut eivät kerro koko totuutta. Emme tiedä onko rikollisuus lisääntynyt vai ovatko ihmiset ilmoittaneet niistä herkemmin.
Hän muistuttaa, että seksuaalirikollisuutta tapahtuu paljon, ja poliisin tietoisuuteen tulee vain jäävuoren huippu.
Suurin pudotus edellisvuoteen verrattuna näkyy tilastoissa huumausainerikosten kohdalla. Tammi-kesäkuussa 2020 niitä kirjattiin Nurmijärvellä 63, kun vastaava luku tältä vuodelta on 32. Pudotus prosenteissa on siis 49,21.
Itä-Uudenmaan poliisin alueella ainoastaan Keravalla huumausainerikosten määrä on kasvanut edellisestä. Muiden kuntien osalta määrä on laskenut selvästi.
– Varmaa tietoa ei ole, mutta niukat resurssit liittyvät paljastuviin juttuihin.