"Iloista menoa ja tunnelmointia" – Club For Five odottaa innolla Taaborinvuoren konserttia

Club For Five esiintyy lauantaina 14. elokuuta Taaborinvuorella. Maarit Kytöharju

A cappella -lauluyhtye Club For Five konsertoi lauantaina 14. elokuuta Nurmijärven Palojoella sijaitsevalla Taaborinvuoren tapahtuma-alueella. Kesäisessä konsertissa kuullaan valikoima yhtyeen ja yleisön suosikeiksi vuosien varrella nousseita kappaleita.

Vaikka kysymyksessä on yhtyeen ensiesiintyminen Taaborinvuorella, Club for Fiven laulaja Maija Sariola tietää konserttipaikan entuudestaan.

– Olen käynyt Taaborinvuorella kesäteatterissa ja Aleksis Kiven lapsuusmaisemat ovat muutenkin tuttuja. Hurjan kaunista, Sariola kehuu.

Sariola kertoo lauluyhtyeen viettäneen kesää lomailun ja konserttien merkeissä. Rajoitusten aiheuttaman tauon jälkeen paluu lavoille on tuntunut hyvältä.

– Konsertit ovat olleet meille todella merkityksellisiä ja huomaa, että tunne on yleisön kanssa molemminpuolinen. On ollut ihana päästä esiintymään live-yleisön eteen pitkästä aikaa.

Monipuolisista ja tunnelmallisista konserteistaan tunnettua yhtyettä nähdään harvemmin ulkoilma-areenoilla. Sariola kertoo arvostavansa ulkoilmakonsertteja monestakin syystä.

– Ulkoilmakonserteissa on aina ihana ja vapautunut tunnelma, ja sinne on helppo tulla vaikka koko perheellä. Odotan kovasti Taaborinvuoren keikkaa, miljöö on niin upea.

Sariola lupaa Taaborille iloista menoa, mutta myös tunnelmointia.

Taaborinvuoren konsertti on yksi harvoista tilaisuuksista kuulla Club For Fivea livenä loppukesän aikana.

– Jatkamme kesää kesäteatterikonserteilla Tampereella ja Turussa. Syksyllä käännämme katseet kohti tulevaa joulua, sekä ensi vuoden konsertteja, Sariola sanoo.

Taaborin metsäklubi: Club For Five – Rakastetuimmat, la 14.8. kello 15. Portit avataan kello 13.30. Paikka Taaborinvuori, Palojoentie 272. Järj. Nurmijärven kulttuuripalvelut.

Konsertti

Taaborinvuoren konsertteihin otetaan normaalia vähemmän yleisöä.

Istumakatsomon myynnissä on käytössä toiminto, joka jättää seurueiden väliin automaattisesti turvavälin.

Konserteissa on voimassa vahva maskisuositus.

Kontaktien ja jonojen välttämiseksi konserttiliput tulee hankkia etukäteen Lippupisteen verkkokaupasta www.lippu.fi, R-kioskilta tai muista Lippupisteen lipunmyyntipisteistä.

Konserttikäyntiin voi yhdistää vierailun Taaborinvuoren vieressä sijaitsevassa Aleksis Kiven kotimuseossa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut