Nurmijärven kunnan uusien kiinteistöjen rakentamisessa ja vanhojen kiinteistöjen peruskorjaamisessa tulee huomioida jatkossa paremmin myös auringon paahteelta suojautumisen ja kohtuullisen sisälämpötilan säilymisen mahdollisuudet, esitetään tuoreessa valtuustoaloitteessa.
Visa Tarikka (kok.), Taneli Kalliokoski (kesk.) ja Jaana Diakite (kok.) jättivät aloitteen viime keskiviikon valtuuston kokouksessa.
Etenkin kuluneen kesän hellejaksoilla monissa kunnan kiinteistöissä, etenkin päiväkodeissa, on kärvistelty kuumuudessa.
Kesällä kunta tiedotti kuumuudesta ja totesi muun muassa, että viilentävät ratkaisut, kuten siirreltävät laitteet tai ilmalämpöpumput, vaativat rahaa ja niiden asentaminen ja hankinta vievät aikaa. Mittaviin hankintoihin ei ole varauduttu kunnan talousarviossa.
– Korkeat lämpötilat ja pitkäaikainen auringon tuoma lämpökuormitus kiinteistöille tulee huomioida suunnittelussa esim. ikkunoiden kalvotuksina, ilmalämpöpumppujen asennuksina jne. sekä isompina ratkaisuina että kustannustehokkain keinoin. Asiaa on syytä tarkastella myös Nurmijärven kotien kiinteistöjen osalta, aloitteessa vaaditaan.
Aloitteessa muistutetaan myös, että kunnan kiinteistökanta on laaja eikä asioita saada ratkaistua nopeasti kaikkialla.
– Mutta määrätietoisella ohjelmalla työhön saadaan osoitettua vuosittaiset resurssit, joiden puitteissa voidaan toimia ja parantaa tilannetta. Kohtuullinen sisälämpötila kunnan työ-, asiointi- ja asuintiloissa on perusasioita, joista pitää huolehtia jatkossa paremmin, aloitteessa todetaan.