Minä lapsena: Piia Ahtee: ”Olin lapsena lukutoukka ja ponityttö”

Nurmijärven Uutisten Minä lapsena -juttusarjassa tutut nurmijärveläiset muistelevat lapsuuttaan. Tällä kertaa lapsuudestaan kertoo seurakunnan viestinnän asiantuntija Piia Ahtee.

Nurmijärven seurakunnan viestinnän asiantuntija Piia Ahtee saattoi jo lapsena lukea monta kirjaa päivässä. Ahteen kuva-albumi

Aija Pirinen

Synnyin tammikuussa 1979 Espoossa. Perheeseeni kuului lentäjänä työskennellyt isäni, bioanalyytikko-äitini, isoveljeni Teemu sekä pikkusiskoni Kati.

Alakoulun kävin Rastaalan koulussa vajaan kilometrin päässä kotoa. Koulu tuntui alusta asti tosi helpolta ja varmaankin siksi olen aina viihtynyt oppimassa ja opiskelemassa. Etenkin kielet ja reaaliaineet olivat mieluisia. Yläkouluun suuntasin sitten hiukan kauempana olevaan Viherlaakson kouluun kuvataidepainotteiselle luokalle, lähinnä päästäkseni eroon muutamasta inhottavasta ala-asteen luokkakaverista. Lukion kävin Helsingissä, Töölön yhteiskoulussa.

Olin lapsena lukutoukka ja ponityttö. Opin lukemaan jo nelivuotiaana ja rakastin (ja rakastan yhä) kirjoja ja lukemista. Saatoin vapaa-aikoina lukea monta kirjaa päivässä. Ratsastuksen aloitin kahdeksanvuotiaana ja sen jälkeen elämä olikin kirjojen lisäksi pitkälti tallielämän sävyttämää. Olin aika kiltti ja vastuuntuntoinen, mutta tarvittaessa varsin päättäväinen ja oman mielipiteeni kannalla seisova.

Lapsuudestani mieleen on jäänyt yhteisöllisyys. Leppäsillan alueella oli pari leikkipuistoa, joista löytyi käytännössä aina leikkiseuraa ja saimme aika vapaasti tulla ja mennä lähialueella. Kaikki tunsivat toisensa ja vanhemmat toistensa lapset. Toisaalta talliporukka muodosti myös tärkeän tyttöyhteisön ja paras ystäväni on sieltä asti ollut elämässäni mukana. Kun koulussa ei oikein sopinut joukkoon muiden pitäessä minua lähinnä open lellikkinä ja liian hyvin koulussa menestyvänä, oli tärkeää löytää se poppoo, johon sopi sitäkin paremmin. Ja hevonenhan ei ikinä syrji.

Lapsuuden kesiin liittyy vahvasti meri ja saaristo, kun vietettiin pitkälle teini-ikääni asti kesiä isäni vanhempien aikoinaan ostamalla mökillä Sipoon saaristossa. Mökki on sittemmin myyty, mutta meren tuoksu vie edelleen mukanaan lapsuuden kesiin.

Minä lapsena -juttusarjassa tutut nurmijärveläiset kertovat lapsuudestaan.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut