Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yli sadan lääkärin vetoomuksessa toivotaan lisää hoivapaikkoja – ”Lopulta kyse on rahasta”

Anna Meuronen, akuuttilääketieteen erikoislääkäri ja päivystyksen ylilääkäri Porvoon päivystysalueelta kirjoitti hiljattain julkisen Facebook-päivityksen, johon hän sai yhden päivän aikana reilusti yli sata muuta allekirjoittajaa ja tukijaa.

Meuronen kritisoi sitä, että kun laitosmaista vanhustenhoitoa ajetaan alas ja ihmisten on pärjättävä kotona, niin joskus tässä mennään jopa epäinhimillisyyden puolelle. Arvokkaan vanhuuden muotoon verhoiltu tavoite kätkee sen tosiseikan, että lopulta kyse on rahasta.

– On hieno tavoite, että vanhus voi halutessaan viettää elämänsä loppuvaiheet kotonaan, ja mekin teemme kaikkemme sen eteen, että tämä tavoite täyttyisi. On kuitenkin ymmärrettävä, että vanhuuden vaivat eivät kuuntele politiikkaa, ja hoivapaikkoja tarvitaan lisää, sekä resursseja toimintakyvyn laskun ennaltaehkäisyyn.

– Kun ihmisen jalat eivät kanna, mitään perustarpeita ei saa itse hoidettua tai on itselleen jo vaaraksi muistamattomuuden takia, ei kotona oleminen vain ole mahdollista. Ihmisen elämänkaari ei tottele poliittisia päätöksiä.

Meurosen ja muiden allekirjoittajien mukaan tämä näkyy esimerkiksi päivystyksien ruuhkautumisena.

– Kun hoivapaikkoja ei ole tarjota, potilaat jonottavat paikkaa terveyskeskusosastoilla. Kun terveyskeskusosastot ovat täynnä hoivapaikan tarvitsijoita, terveyskeskuksen osaston kuntoutusta tai paikkaa tarvitsevat potilaat jäävät erikoissairaanhoidon osastolle jumiin.

Ihmisen elämänkaari ei tottele poliittisia päätöksiä.

Anna Meuronen

– Tämä kaikki puolestaan johtaa päivystysten ruuhkautumisen, kun osastopaikkaa tarvitsevat potilaat joutuvat sitä päivystyksessä odottamaan.

Yksi allekirjoittajista on lääketieteen lisensiaatti Markku Luukkanen. Hän työskentelee kotihoidon lääkärinä Keusotessa.

Hän toteaa, että kyseessä ei ole mikään uusi asia, vaan sitä on pohdittu jo vuosikausia geriatrian piirissä. Vanhusten lähettämistä päivystykseen pyritään välttämään viimeiseen asti, sillä se voi olla heille ennemmin haitaksi kuin hyödyksi ja on usein tarpeetontakin.

– Keusotessa ja Sipoossakin on sellainen järjestelmä, että jos ihminen menee huonoon kuntoon, niin hoitajat soittavat lääkärille. Tilannetta arvioidaan puhelimessa ja tarvittaessa lääkäri lähtee käymään henkilön luona. Jos voidaan, niin hänet siirretään suoraan osastolle, jotta voidaan välttää päivystykseen vieminen.

Luukkasen mukaan valitettavan paljon vanhuksia kuitenkin joutuu päivystykseen.

– Se on todellakin väärä paikka.

Luukkanen on vuosien varrella todennut, että monia ikäihmisiä sairastuttaa yksinäisyys.

– Ihmiset ovat yksin kotonaan, jossa käy kotihoito. Vaikka se olisi miten laadukasta, kuten Sipoossakin on, niin vanhuksista tulee helposti apeita ja masentuneita ja yleistila laskee.

Markku Luukkanen toivookin, että saataisiin lisää entisten vanhainkotien tyyppisiä paikkoja.

– Kun ihminen tuntee, että voimat heikkenevät ja elämä käy vähän ankeaksi, niin pääsisi johonkin, jossa olisi yhteisöllisyyttä ja tuntisi, että kuuluu jonnekin. Siellä saisi säännöllisesti ruokaa ja vähän hoivaa ja ihmiskontakteja. Näin he pärjäisivät huomattavasti paremmin.

Nyt vanhuksille sopivista paikoista on pohjaton kysyntä.

– Tarvetta on paljon enemmän kuin paikkoja, minne voidaan sijoittaa.