Puhelinlangat laulaa kertoo Katri Helenan tarinan – elämän koskettavimmat kohdat siivittävät juonenkäänteitä

Palojoen Taaborinvuorella nähdään tulevana sunnuntaina Puhelinlangat laulaa -niminen musiikkinäytelmä, joka kertoo tunnetun laulajan Katri Helenan tarinan.

Palojoen Taaborinvuorella nähdään tulevana sunnuntaina Puhelinlangat laulaa -niminen musiikkinäytelmä, joka kertoo tunnetun laulajan Katri Helenan tarinan.

Katja Karisukin kynästä syntynyt näytelmä kertoo Katri Helenan saapumisesta synnyinpitäjäänsä Tohmajärvelle, koska hänelle on päätetty nimetä katu hänen elämäntyönsä kunniaksi. Matkalla Katri Helena poikkeaa pikaisesti paikallisessa Unionin huoltamossa. Siitä alkaa tapahtumasarja, jossa Katri Helenan ikivihreät suosikkilaulut ja elämänsä koskettavimmat kohdat siivittävät juonenkäänteitä.

Näytelmän on ohjannut teatteriohjaaja Tuomo Salmela. Hän on saanut vuonna 2018 Teatterijärjestöjen keskusliiton kultaisen ansiomerkin 40 vuoden toiminnastaan teatterialalla.

Musiikkinäytelmässä kuullaan kattaus suositummista Katri Helenan levyttämistä lauluista muun muassa Kesän lapsi, Kai laulaa saan, Mun sydämeni tänne jää, Katson autiota hiekkarantaa, Anna mulle tähtitaivas, Minne tuuli kuljettaa ynnä muita.

Musiikkinäytelmää tähdittää Radio Nostalgiasta juontajana tunnettu vuoden 2015 tangokuningatar Susanna Heikki, tangokuningas Teijo Lindström, iskelmälaulajat Kalle Jussila ja Katja Karisukki.

Musiikista vastaa Tampereen alueelta kotoisin Quattro orkesteri, harmonikassa Alexi Heinonen.

Puhelinlangat laulaa Taaborinvuorella sunnuntaina 29.8. kello 15. Järjestäjä Viihdeohjelmat.

Kommentoi

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Näin Nurmijärvellä sairastetaan – selvitä mikä kansansairaus sinua uhkaa

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut