Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

”Sähkön ennakkolaskutus kiellettävä” – kuluttaja-asiamies haluaa myös uudet säännöt sähkösopimusten puhelinmyyntiin

Sähkön ennakkolaskutukseen ja puhelinmyyntiin liittyvät ongelmat ovat näkyneet viime vuosina tasaisena virtana kuluttaja-asiamiehen valvonnassa ja Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) kuluttajaneuvonnassa.

– Joidenkin sähköyhtiöiden toimintatavat ovat aiheuttaneet asiakkaille kohtuuttoman paljon päänvaivaa. Tiukempi lainsäädäntö toisi sähkönmyyntiin selkeyttä ja kuluttajille turvaa, sanoo tiedotteessa kuluttaja-asiamies Katri Väänänen.

Sähkön ennakkolaskutus on harvinaista. Se on silti aiheuttanut niin paljon haittoja, että kuluttaja-asiamies katsoo perustelluksi kieltää se kokonaan. Kuluttajilta on peritty ylisuuria ennakkomaksuja, rahojen palautuksissa on ollut pitkiä viiveitä ja paljon epäselvyyksiä.

Työ- ja elinkeinoministeriölle jätetyssä aloitteella kuluttaja-asiamies hakee muutosta myös puhelinmyyntiin, jossa sähkösopimuksia solmitaan alkavaksi pitkälle tulevaisuuteen, kun kuluttajan voimassa oleva sopimus päättyy.

Tällä hetkellä kuluttajalle voidaan myydä puhelimitse uusi sähkösopimus, vaikka hänellä on voimassa jopa kahden vuoden määräaikainen sopimus. 

– Olosuhteet ja sähkön hinta saattavat muuttua olennaisesti vuodenkin aikana. Kuluttaja ei välttämättä tiedä, milloin hänen nykyinen sopimuksensa on päättymässä, mikä aiheuttaa sekaannuksia, varsinkin jos uusi sähköyhtiö alkaa laskuttaa ennakkoon. Siksi ehdotamme, että myydyn sopimuksen olisi astuttava voimaan viimeistään kolmen kuukauden päästä sen tekemisestä, sanoo Väänänen.

Tiukempi lainsäädäntö toisi sähkönmyyntiin selkeyttä ja kuluttajille turvaa.

Erityisesti sähkönmyyntiyhtiö Fi-Nergy Voiman toimintatavat ovat aiheuttaneet ongelmia. Kuluttaja-asiamies vei yhtiön keväällä 2020 markkinaoikeuteen kuluttajan oikeuksien rikkomisesta. Viime toukokuussa markkinaoikeus määräsi yhtiölle ja henkilökohtaisesti sen omistajalle useita 100 000 euron uhkasakolla tehostettuja kieltoja.

Kuluttaja-asiamies on selvittänyt myös 365 Hankinnan puhelinmyyntiä. Molemmat yritykset ovat käyttäneet puhelinmyyntiä päämarkkinointikanavanaan ja aiheuttaneet kuluttajille samanlaisia ongelmia.

Kuluttajia on laskutettu ennen kuin sähköntoimitus on alkanut ja sopimuksia on aloitettu ilman, että kuluttajat ovat ymmärtäneet sitoutuneensa sopimukseen.

Energiavirasto tiedotti tämän vuoden kesäkuussa, että Fi-Nergy Voima ja 365 Hankinta eivät voi jatkaa sähköntoimituksiaan asiakkailleen tasevastaavan puuttumisen vuoksi. Yhtiöiden asiakkailla on ollut yhtiöissä useiden satojen eurojen ennakkomaksuja, joita yritykset eivät ole heille palauttaneet.