Etätyö: Kysyimme, mitä Nurmijärven seurakunnassa ja kunnassa ajatellaan etätyön jatkosta.
Koronapandemia siirsi usean suomalaisen työpisteen konttorilta kotiin vuoden 2020 alussa. Etätyösuositus on edelleen voimassa useissa yrityksissä ja fyysiset tilat ovat hiljentyneet puheensorinasta.
Nurmijärven seurakunnassa siirryttiin laajamittaisesti etätyöhön keväällä 2020 valtakunnallisen etätyösuosituksen johdosta niiden työtehtävien osalta, joissa se tosiasiallisesti on mahdollista.
– Seurakunnassa on jo aiemminkin osa niin sanotun hengellisen työn tekijöistä kuten papisto, kanttorit, diakonia- ja nuorisotyöntekijät tehneet työtään monipaikkaisesti ja siten osittain etänä, mutta nyt etätyö laajeni myös muihin työntekijäryhmiin, muun muassa hallintoon ja viestintään, Nurmijärven seurakunnan viestinnän asiantuntija Piia Ahtee sanoo.
Ahteen mukaan tarkoitus on jatkaa samalla lailla niin kauan kuin etätyötä esimerkiksi Espoon hiippakunnan tuomiokapitulin ohjeissa seurakunnille suositellaan.
– Seurakunnalla on paljon tiloja, joiden pääasiallinen tarkoitus on toimia seurakuntalaisten kohtaamisen paikkoina. Varsinaisia toimistotiloja meillä on suhteellisen vähän, joten näköpiirissämme ei ole merkittävää fyysisten tilojen vähentämistarvetta etätyön lisääntymisen vuoksi, Ahtee huomauttaa.
Etätyö on osaltaan helpottanut työn tekoa seurakunnassa, kun esimerkiksi Teams-kokousten ansiosta kulkeminen laajan kunnan eri osien välillä on ratkaisevasti vähentynyt ja siten vapauttanut aikaa muulle työlle.
Osa työntekijöistä on kokenut myös työhyvinvoinnin kasvaneen.
– Osa työntekijöistä on kokenut myös työhyvinvoinnin kasvaneen, kun työmatkoihin käytettävä aika on jäänyt minimiin ja siten aikaa muullekin kuin työnteolle on voinut olla enemmän kuin aiemmin.
Toisaalta seurakunnan työ perustuu pitkälti ihmisten suoraan ja henkilökohtaiseen kohtaamiseen, joka pandemian aikana on ollut välillä hyvinkin vähäistä.
– On ollut ikävää, ettei esimerkiksi kaste-, vihki- tai hautaansiunaamiskeskusteluja ole voitu käydä lähityönä tai että emme ole voineet tavata vaikkapa perheitä kerhoissa ja erilaisissa tapahtumissa.
Suurin osa Nurmijärven kunnan henkilöstöstä työskentelee lähityössä kouluissa, päiväkodeissa, kirjastoissa ja nuorisopalveluissa. Kunnan työtehtävissä etätyö sopii erilaisiin asiantuntijatehtäviin ja hallinnon työtehtäviin, jotka eivät ole paikkaan sidottuja. Kunnassa otettiin etätyöloikka koronaepidemian myötä. Aiemmin etätyö oli varsin satunnaista ja vähäistä.
– Keväällä 2020 siirryttiin nopeasti ja laajasti noudattamaan etätyösuosituksia ja toimintakulttuurin muutos tapahtui yllättävän hyvin ja mutkattomasti. Etätyötä voidaan siis jatkaa ja siitä voi oman esimiehen kanssa sopia. Viimeksi etätyön ohjeita ja käytäntöjä on päivitetty nyt elokuussa. Toki kaikki eivät halua etätyöhön, vaikka työtehtävän luonne sen mahdollistaisikin, Nurmijärven kunnan henkilöstöjohtaja Leena Ojala sanoo.
Etätyön vaikutuksia toimistotilojen tarpeisiin esimerkiksi kunnanvirastossa ei ole vielä arvioitu tai suunniteltu tarkemmin. Etätyö voi mahdollistaa työtilojen uudelleen järjestelyjä ja yhdistämisiä, koska työhuoneita ei kannata pitää tyhjilläänkään.
– Jatkamme osittaista etätyötä, täyttä etätyötä tehdään vain poikkeustilanteissa.
Ojalan mukaan työasiat hoituvat etäyhteyksien avulla jopa yllättävän hyvin.
– Haasteena on ylläpitää sosiaalisia kontakteja ja yhteisöllisyyttä, kaipaamme henkilökohtaisia tapaamisia ja juttelua työkavereiden kesken. Työergonomia voi myös olla haasteena.