Nurmijärven Opiston rehtori räppää musavideolla – katso video

Jenni Karemo ja Headmaster (Tapani Lakaniemi) Takaisin valoon -videolla. Kansalaisopistojen liitto KoL
Taina Joutsen

Taina Joutsen

Mitä ihmettä! Nurmijärven Opiston rehtori Jenni Karemo räppää videolla Kansalaisopistojen Facebook-sivulla. Mistä tässä on kyse?

– Koska korona-aika on ollut haasteellista opistoille niin kuin muillekin, ja lähiopetusta on jouduttu siirtämään verkkoon, Kansalaisopistojen liitto halusi nyt tehdä kampanjan, jolla rohkaistaan ja kutsutaan ihmisiä takaisin kursseille ja harrastamaan, Karemo kertoo.

Kuvaavasti nimetty Takaisin valoon -video on Karemon mukaan tsemppi sille, että lähiopetusta taas järjestetään. Idea räppivideon tekemisestä syntyi Iisalmen kansalaisopiston rehtorin Tapani Lakaniemen viime keväänä opetushallitukselle tekemistä Headmaster-videoista, ja Headmaster esiintyy myös Takaisin valoon -videolla.

– Ajatuksena oli, että haastetaan rehtorit laittamaan itsensä likoon. Koska ajateltiin, että videolle olisi hyvä saada mukaan naislaulaja, minua pyydettiin.

Aivan kylmiltään Karemo ei laulamaan päätynyt, sillä hän on valmistunut Sibelus-Akatemiasta musiikin maisteriksi.

Karemo ja Lakaniemi pistivätkin itsensä aivan uudella tavalla likoon rap-videota tehdessään. Lakaniemi vastasi sanoituksesta, Karemo melodiapuolesta ja tuottaja sovituksesta.

– Rap-videon sanoma on se, että haluamme innostaa sekä opiskelijoita että opettajia harrastamaan. Taustaidea on kertoa kansalaisopistojen tärkeästä roolista korona-ajan jälkeisessä jälleenrakennuksessa ja kaikenikäisten hyvinvointivajeen paikkaamisessa, Karemo pohtii.

Videon suosio on yllättänyt tekijänsä. Sitä on katsottu somessa viiden päivän aikana 25 000 kertaa, ja sitä on myös jaettu paljon sosiaalisen median eri kanavissa.

– Kaikki itselleni tai opistolle tulleet videota koskevat yhteydenotot ovat olleet tosi positiivisia. Joku on kommentoinut, että haluaa ilmoittautua opiskelemaan ja toinen, että videota katsoessa itketti ja nauratti samanaikaisesti, Karemo kertoo.

Nurmijärven Opiston syksy vaikuttaa hänen mukaansa hyvältä. Kursseille on ilmoittauduttu innokkaasti. Koska osallistujien määrää on kornarajoitusten vuoksi jouduttu pienentämään, osa kursseista on jo täynnä ja jonossakin satoja henkilöitä.

– Järjestämme niin paljon lisäkursseja kuin mahdollista, rehtori Karemo lupaa.

Katso video tästä

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut