Liikenneturva muistuttaa, että sääntöjen noudattaminen on liikenteen vuorovaikutuksen perusta. Silloin muut voivat ennakoida tekemisiäsi riittävän ajoissa.
Liikenneturvan yhteyspäällikkö Eero Kalmakoski opastaa, että kääntyessään autoilijan on väistettävä risteävää tietä ylittävää pyöräilijää.
– Kun tulee autolla väistämisvelvoitteesta kertovan liikennemerkin takaa on autoilijan väistettävä pyöräilijää. Väistämisvelvoitteesta kertovat kärkikolmio, stop-merkki ja väistämisvelvollisuus pyöräilijän tienylityspaikassa -merkki, kertaa Kalmakoski.
Autoilija väistää myös tullessaan kärkikolmion takaa liikenneympyrään tai poistuessaan liikenneympyrästä.
– Lisäksi autoilija väistää pyöräilijää, ja päinvastoin, tullessaan pihakadulta, kävelykadulta, pihasta, pysäköintipaikalta tai muulta vastaavalta tiehen liittyvältä alueelta, Kalmakoski sanoo.
Jos kyseessä ei ole edellä autoilijoille kuvattu väistämistilanne tai liikennemerkki ei muuta osoita, väistää pyöräilijä ajoradan liikennettä ajaessaan pyörätieltä ajoradalle.
Pyöräilijä saa ylittää tien myös suojatietä pitkin ajaen.
– Pyöräilijä saa ylittää tien myös suojatietä pitkin ajaen, vaikka usein toisin virheellisesti luullaan. Väistämisvelvollisuus pyöräilijän ja autoilijan välillä määräytyy kuitenkin edellä kerrottujen sääntöjen ja liikennemerkkien mukaan. Jos pyöräilijä siirtyy taluttamaan pyöräänsä, tulee hänestä jalankulkija, jolle ajoneuvon kuljettajien on annettava suojatiellä esteetön kulku, Kalmakoski muistuttaa.
– On hyvä muistaa, että autoilijan lisäksi myös pyöräilijä on ajoneuvon kuljettaja. Kun molemmat ajavat ajoradalla, koskettavat heitä samat säännöt. Esimerkiksi tasa-arvoisessa risteyksessä väistetään oikealta tulevia ja suojatiellä annetaan jalankulkijalle esteetön kulku.
Pyöräilijälle tulee myös antaa riittävä tila, kun hän pyöräilee ajoradalla.
Viime vuonna voimaantullut tieliikennelaki toi muutoksen pyörätien jatkeen merkitsemiseen. Ensi kesäkuusta alkaen pyörätien jatkeen tiemerkintää pitäisi käyttää vain, jos ajorataa ajaville on liikennemerkillä osoitettu väistämisvelvollisuus pyöräilijöitä kohtaan.
– Kannattaa olla tarkkana pyörätien jatkeen bongailussa, koska tiemerkinnät eivät vielä ole ajan tasalla. Sen sijaan tulee katsoa liikennemerkkejä ja -tilannetta kokonaisuutena. Risteyksissä tarvitaan ylipäätään riittävän alhaista nopeutta kaikilta osapuolilta, Kalmakoski korostaa.