Nurmijärven Opiston rehtori Jenni Karemo: Synnyin Nokialla vuonna 1979. Lapsuuden perheeseen kuuluivat äiti ja isä sekä 17 vuotta minua vanhempi veli. Mukana arjessa oli aina yksi tai kaksi suomenajokoiraa.
Ala- ja yläkoulun kävin Nokialla musiikkiluokilla. Koulumatka oli luokkapainotuksen vuoksi pitkä, joten se taittui pyörällä tai bussilla. Lukion suoritin Tampereen Yhteiskoulun taidepainotteisessa lukiossa. Tämä valikoitui myös siksi, että lukiolta oli lyhyt matka Pyynikintorille konservatorioon. Siellä kului miltei jokainen arki-ilta musiikkiharrastuksen parissa. Myöhemmin musiikki vei ammattiopintojen pariin.
Olin topakka tyttö. Aloitin aamut soittamalla pianoa heti herättyäni. Tunti tai parikin vierähti Suuren toivelaulukirjan parissa ja sitten vasta oli pukemisen ja aamupalan vuoro.
Musiikki oli minulle tärkeää ja kotona sain kannustusta harjoitteluun. Televisio suljettiin aina siksi aikaa, että pianoläksyt ja musisoinnit oli tehty.
Isäni kuljetti minua Nokialta Tampereelle soittotunneille monta kertaa viikossa 10 vuoden ajan. Radiossa pyöri Yle Suomi ja yhdessä mutustettiin Sisu-pastilleja, aina. Sukulaisten ja ystävien juhlissa pyydettiin usein esiintymään. Samoin, jos meillä kävi vieraita. Takataskussa oli hyvä olla harjoiteltuna jokin klassinen ja toinen hieman kevyempi kappale. Haaveammattini oli opettaja.
Lapsuudessa marjastettiin ja sienestettiin paljon. Äitini oli taitava leipuri ja häneltä sain oppia niin korvapuustien kuin kakkujen tekemiseen. Isä harrasti metsästystä. Vahvoja makumuistoja tulee edelleen mieleen, kun puhutaan hirvipaistista, jäniksen lihasta tai sorsapadasta.
Rakas veljeni oli minua paljon vanhempi, ja siksi sisarussuhde ei ollut tavanomaista leikkiä ja pelejä. Pääsin mukaan autoajeluille ja myöhemmin isoveljen luo omaan ensikotiin kylään.
Isoveljen kanssa oli hauskaa hengailla autopajalla ja hypistellä muttereita, herkutella grillillä tai huvitella Särkänniemessä.
Minä lapsena -juttusarjassa tutut nurmijärveläiset muistelevat lapsuuttaan.