Maisa Nurmentaus maalaa kyläkuvia ja kukkia – näyttely esillä Kirkonkylässä

Maisa Nurmentauksen historiaa ja kukkia esittelevä taidenäyttely on avautunut Kirkonkylään.

Koko syyskuun ajan Aleksis Kiven tie 10:ssä olevassa näyttelyssä on esillä muun muassa öljyvärimaalauksia Kirkonkylästä. Vanhimmat aiheet ovat 1910-luvulta.

Nurmentausta kiinnostavat erityisesti kyläkuvat, joita ei enää ole. Hän haluaa tallentaa mennyttä aikaa jälkipolville.

Kyläkuvat Nurmentaus maalaa pikkutarkasti. Taulujen aiheet hän kertoo saavansa vanhoista valokuvista tai itse kuvaamalla.

Pikkutarkan tekemisen vastapainoksi Nurmentaus maalaa rennommalla otteella nykytaidetta akryyliväreillä. Tänä vuonna suuren suosion ovat saaneet kukka-aiheiset taulut.

– Näissä töissä ei ole säästelty värejä, Nurmentaus kertoo.

Nurmentaus on käynyt Hyvinkään taidekoulun iltalinjan 2005–2007. Kirkonkylän näyttely on hänen 13. yksityisnäyttelynsä. Nurmentaus on osallistunut myös

lukuisiin eri taideyhdistysten yhteisnäyttelyihin.

Päivätyöstä eläkkeelle jäätyään maalausharrastus on vienyt yhä suuremman osan Nurmentauksen ajasta.

– Mottoni onkin sanonta vierivä kivi ei sammaloidu, hän kertoo.

Maisa Nurmentauksen taidenäyttely Kirkonkylässä (Aleksis Kiven tie 10). Avoinna syyskuun ajan ti–pe klo 12–18 ja la 10–14.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut