SB-Pro lähtee metsästämään kahdettatoista peräkkäistä liigamitalia – mukana tuore maailmanmestari

Salibandy:

SB-Pron liigajoukkueen tuore kasvo Anni Räisänen on myös tuore alle 19-vuotiaiden naisten maailmanmestari. matti hannula

Matti Hannula

SB-Pron viime kauden ykkösmaalivahti Juulia Kataja meni hämeenlinnalaiseen Steelersiin, puolustuksen voimahahmo Ina Leminen ja juonikas sentteri Meri-Helmi Höynälä siirtyivät valmentaja Aki Vilanderin imussa Turun Palloseuraan, kokenut tehopakkaus Jaana Lirkki lopetti. Lisäksi muutama runkopelaaja on sairaslistalla ja pelikykyisyys toistaiseksi hämärän peitossa.

Osittain aukkoja paikattaneen omilla junioreilla. Muualta tulleita ovat EräViikingeistä siirtyneet maalivahti Milla Jaatinen ja puolustaja Anni Räisänen, Steelersista tullut puolustaja Emma Kankainen ja vammojensa vuoksi muutaman kauden sivussa ollut, Pron riveistä ennestään tuttu Heini Haapalahti.

Tulokkaista ennalta mielenkiintoisin on Anni Räisänen. Hän on tuore maailmanmestari. Räisänen hälytettiin runsas viikko sitten Uppsalaan kesken alle 19-vuotiaiden naisten MM-kisojen. Puolustaja Jasmiina Järvinen oli loukkaantunut alkusarjapelissä Venäjää vastaan eikä pystynyt jatkamaan turnausta. Räisänen oli Suomen kokoonpanossa sekä välieräpelissä Tšekkiä vastaan että Ruotsia vastaan pelatussa finaalissa, jonka Suomi voitti jatkoajalla.

– Peliaikaa en saanut, mutta kultamitalin sain, Räisänen hymyilee.

– Olisi harmittanut, jos olisin päässyt jo aiemmassa vaiheessa mukaan enkä olisi saanut yhtään peliminuutteja. Nyt jäljellä olivat enää tiukat mitalipelit ja valmiit viisikot kasassa. Ymmärsin tilanteen täysin. Arvostan silti kultamitaliani, sillä olen ollut jo kolme vuotta mukana ikäluokan maajoukkueringissä.

Räisäsen piti olla viimeisessä kisaleirityksessä mukana kahdeksantena puolustajana. Mutta siinä vaiheessa iski koronavirus.

– Se toisaalta hieman helpotti ärsytystä joukkueesta putoamisesta. Tiesin, että olen ensimmäinen varapelaaja, mutta en osannut odottaa, että minut kutsutaan mukaan kesken kisojen.

Räisänen, 19, on pelannut naisten liigaa EräViikingeissä kolme kautta. Nurmijärvelle hänet sai muutoksen tarve.

– Pro-valmentaja Sami Saarikoski oli jo aiemmin kysellyt. Nyt ajattelin, että on oikea aika tarttua tilaisuuteen.

Räisäsellä on isot odotukset, sekä itseltään että koko joukkueelta.

– Haluan tietysti kehittyä pelaajana ja uskon vankasti, että SB-Pro on taas mitaleilla. Touhu on tuntunut sen verran hyvältä kesästä asti.

Sami Saarikoski luotsasi SB-Pron mestariksi kaudella 2018–2019. Viime kaudella hän oli valmennustiimissä Aki Vilanderin apuna ja nyt taas päävastuussa.

– Monen mielestä tärkeitä pelaajia lähti, Saarikoski sanoo arvoituksellisesti.

– Perustekemisemme on tällä hetkellä sellaisella tasolla, että voi odottaa hyvää kautta. Vahvuutena on, ettei höntyillä. Kokemus on edelleen arvossaan.

SB-Pro kohtaa liigakauden avauksessa kotonaan Porvoon Salibandyseuran. Kaksikko oli vastakkain viime kevään finaaleissa. Tarvittiin kaikki seitsemän ottelua, ja PSS vei lopulta mestaruuden rangaistuslaukauksilla.

– Meillä on tiukin mahdollinen startti, mutta ei tule olemaan ”Pessille” kiva peli, Anni Räisänen vakuuttaa.

Lauantaina 18.9. klo 17 Arkadia-hallissa naisten F-liigakauden avauskierroksen ottelu SB-Pro – Porvoon Salibandyseura.

Anni Räisänen

Syntynyt 24.5.2002 Helsingissä.

Asuu Vantaan Rajakylässä.

Pelaa ensimmäistä kauttaan naisten F-liigaa SB-Prossa.

Aiempi liigaseura: EräViikingit (2018–2021).

Muut aiemmat seurat: Tapanilan Erä ja SSV.

Pelipaikka: puolustaja.

Pelannut liigassa 53 runkosarjaottelua (tehopisteitä 6+8=14), pudotuspelejä seitsemän (0+1).

U19-naisten MM-kulta 2021.

Opiskelee Mäkelänrinteen urheilulukiossa viimeistä lukuvuottaan.

Kommentoi

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Näin Nurmijärvellä sairastetaan – selvitä mikä kansansairaus sinua uhkaa

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut