Oppilaiden mielipidekirjoituksilla oli vaikutusta – nyt Klaukkalan koulun välituntipiha kohentuu vauhdilla

Joukko kuudesluokkalaisia tekee pihamaalauksia välituntipihan asfalttialueelle. Klaukkalan koulu
Taina Joutsen

Taina Joutsen

Klaukkalan koulun henkilökunta ja oppilaat ovat viime aikoina kiinnittäneet huomiota koulun piha-alueen kohennustarpeisiin.

– Korona-aika ja erilliset välituntialueet ovat tuoneet mukanaan lisätoiveita välituntipihojen viihtyisyyden ja toimivuuden lisäämiseksi, kertoo koulun rehtori Johanna Lindstedt.

Pihalle on Lindstedtin mukaan asennettu muutama vuosi sitten uusia leikkivälineitä. Ne ovat oppilaiden suosiossa.

– Liikkuminen ja toiminnallisuus ovat tärkeitä asioita välitunneilla. Asfalttialueille, joilla ei ole leikkivälineitä, on kaivattu liikkumaan motivoivia pihamaalauksia, Lindstedt sanoo.

Christoffer Kurki (vas.), Touko Pelkonen ja Pietu Petäjäjärvi siivoavat pihaa. Klaukkalan koulu

Koulun kuudesluokkalaisilla on ollut viime aikoina äidinkielen tunneilla aiheena mielipidekirjoittaminen ja vaikuttaminen. Johanna Linstedtin mukaan oppilaiden tekstit ovat liittyneet oman koulun piha-alueiden viihtyisyyteen.

– Heidän kirjoituksissaan nousivat esille muun muassa roskaaminen, mahdollisuudet toiminnallisuuteen välitunneilla sekä parannusehdotuksena esimerkiksi maalattavat leikkialueet sekä roskisten lisääminen koulun piha-alueella.

Lisäksi ympäristöopin tunneilla on käsitelty piha- ja lähialueiden suunnittelua.

– Luokissa tehtiin innolla ehdotuksia, miten pihamaalaukset voitaisiin toteuttaa.

Oppilaat kävivät myös rehtorin luona tuomassa mielipiteitään esille. Yksi mielipidekirjoituksista, Lisää viihtyisyyttä Klaukkalan kouluun, julkaistiin Nurmijärven Uutisten Lukijan kynästä -palstalla 28. elokuuta.

"Jos asfalttipihalle maalattaisiin esimerkiksi tervapataympyrä, katutaidetta ja hyppyruutuja sekä kivi paperi sakset -hyppelypaikka, voisi oppilailla olla hauskempaa", julkaistussa mielipidekirjoituksessa sanotaan.

Rikkinäisten koripallokorien tilalle taas toivotaan jalkapallomaaleja ja hyppynarut ja hulavanteet olisivat nekin mieleen.

Nyt koululla tartuttiin toimeen ja opettajat kävivät viime viikolla hankkimassa pihamaaleja. Maalaustyön tekivät kuudesluokkalaiset yhdessä opettajien kanssa.

Lisäksi oppilaat ehdottivat roskien keräyspäivää koulun pihan siistimiseksi. Myös se toteutetaan koulupäivien aikana opettajien ja oppilaiden yhteistyönä.

– Parannettavaa jää toki vielä tulevaisuuteenkin. Suositut koripallotelineet ovat joutuneet ilkivallan kohteeksi tai muutoin rikkoutuneet ja vielä korjaamatta. Toivottavasti saamme tämänkin asian pian kuntoon, Lindstedt sanoo.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut