Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Syksy soi tulevana viikonloppuna Klaukkalassa – luvassa kaksi konserttia

Klassisen musiikin festivaali Syksy soi! järjestetään tänä vuonna 25.–26. syyskuuta Klaukkalassa. Luvassa on kaksi konserttia.

Ensi viikon lauantaina Klaukkalan kirkossa järjestetään Ranskalainen ilta -niminen konsertti, jossa kuullaan ranskalaissäveltäjien Faurén ja Debussyn musiikkia. Ohjelmassa on myös ranskalaisessa musiikkielämässä vaikuttaneiden säveltäjien A. Glazunovin Reverie Orientale sekä C. Petra-Basacopolin Sonaatti huilulle ja harpulle.

– Tänne kannattaa tulla nauttimaan vaihtuvista tunnelmista ja väreistä. Erityisen värin tälle konsertille luo harppu, jota tulee soittamaan Lily-Marlene Puusepp, Syksy soi!:n hallitukseen kuuluva Tuija Rantamäki kertoo.

Sunnuntaina Monikko-salissa järjestetään Sanan ja sävelen syksy -konsertti, jossa kuullaan Aleksis Kiven aikaista suomalaista musiikkia sekä näyttelijä Eeva Litmasen tulkintoja Kiven ja Jukka Itkosen runoista.

Ohjelmassa on muun muassa E. Rautavaaran Pelimannit, Jean Sibeliuksen Puu-sarja pianolle op.75 sekä T. Klemettisen Viisi vuodenaikaa.

Tilaisuuden juontaa Jukka Rantamäki.

S yksy soi -festivaalin taustalla on joukko nurmijärveläisiä musiikin ammattilaisia ja kulttuurivaikuttajia, joiden tavoitteena on tuoda omaa ammattiosaamistaan Nurmijärven kulttuurielämää rikastuttamaan ja sitä osaltaan kehittämään.

Ensimmäisen kerran festivaali järjestettiin syksyllä 2013.

–  Satu Savioja oli jo pitkään pohtinut ja ideoinut klassisen musiikin kulttuurifestivaalia Nurmijärvelle. Tavoitteena oli kerätä nimenomaan nurmijärveläisiä klassisen musiikin ammattimuusikoita yhteen, taustatiimiin kuuluva Tuia Palonen taustoittaa.

Nyt vuorossa on jo yhdeksäs tapahtuma.

Festivaalin koko ja esiintyjät ovat vaihdelleet vuosien varrella.

– Esimerkiksi koronavuosina 2020 ja 2021 on järjestetty vain kaksi pienimuotoista konserttia kumpanakin vuonna.

– Aiempina vuosina konsertteja on ollut enemmän ja ohjelmassa on ollut myös esimerkiksi kotikonsertteja ja lasten tapahtumia, Rantamäki kertoo.

Palosen mukaan taustatiimi miettii aina yhdessä kunkin vuoden ohjelmistoa, esimerkiksi eri taiteilijoiden juhlavuosia silmälläpitäen.

– Välille pyrimme tuomaan esiin myös harvemmin kuultuja klassikoita tai ihan harvemmin kuultuja ja nähtyjä soittimiakin. Muutama vuosi sitten festivaaleillamme kuultiin ja koettiin virtuaaliurut ja tänä vuonna kuullaan kirkkokonsertissa Lyon & Healy Style -23 konserttiharppua, hän kertoo.

Koronatilanne luo tänäkin vuonna järjestelyihin omat haasteensa.

Mart Ernesaks kertoo, että viimeisimpien tietojen mukaan yleisöä voidaan ottaa 50 prosenttia kokonaispaikkamäärästä, mikä tarkoittaa sitä, että lauantain kirkkokonserttiin mahtuu noin 300 kuulijaa ja sunnuntain Sanan ja sävelen syksy -konserttiin noin 200 kuulijaa.

Turvallisuuden vuoksi molemmat konsertit sekä Klaukkalan kirkossa että Monikko-salissa ovat väliajattomia.

– Suosittelemme maskin käyttöä, hän päättää.