Keusote valmistelee pikavauhtia kolmansia koronarokotuksia voimakkaasti immuunipuutteisille ja sote-henkilöstölle – varastossa on 15 000 ensi keskiviikkona vanhenevaa Moderna-rokotetta

Rokotukset alkavat aikaisintaan ensi maanantaina iltapäivällä.

Kolmatta rokotetta tarjotaan nyt voimakkaasti immuunipuutteisille, Muiden ryhmien osalta kolmannen rokoteannoksen tarvetta tarkastellaan myöhemmin syksyllä, THL kertoo. Tuire Punkki

Keusote valmistelee pikaisesti kolmansien Moderna -rokotteiden antamista voimakkaasti immuunipuutteisille ja sote-henkilöstölle. Rokotukset ehditään aloittaa aikaisintaan ensi viikon maanantaina iltapäivällä.

– Jos kolmansia rokotteita saa antaa, myös Keravalla ryhdytään pikaisesti toimiin, hoitotyön esimies Kirsi Buddas lupaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ohjeistaa kuntia tarjoamaan kolmatta koronarokotusta niille 12 vuotta täyttäneille, joiden elimistön immuunivaste on taudin tai sen hoidon vuoksi voimakkaasti madaltunut. Rokotukset on lupa aloittaa välittömästi.

THL:n ohjeistuksen mukaisesti voimakkaasti immuunipuutteisiksi katsotaan muun muassa elinsiirto- ja dialyysipotilaat sekä synnynnäisen immuunipuutoksen omaavat ihmiset. Kolmas rokoteannos voidaan antaa, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään kaksi kuukautta.

– Tutkimusten mukaan voimakkaan immuunipuutteisille kaksi rokoteannosta ei riitä suojaamaan riittävästi koronavirustaudilta, vaan heille suositellaan kolmen annoksen rokotussarjaa. Kolmas annos täydentää immuunipuutteisen perusrokotussarjan suojan valtaosalla riittävälle tasolle, THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek toteaa tiedotteessa.

Koska Hus Apteekin varastossa on noin 15 000 Modernan rokotetta, joiden viimeinen käyttöpäivä on 22. syyskuuta, Uudenmaan alueellisessa koordinaatioryhmässä päätettiin aloittaa kolmansien rokoteannosten antaminen ennakoitua aiemmin. Ryhmän puheenjohtaja ja vs. johtajaylilääkäri Jari Petäjä kertoo STT:lle, että rokottamiselle saatiin suullinen lupa sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM).

Voimakkaan immuunipuutteisille kaksi rokoteannosta ei riitä suojaamaan riittävästi koronavirustaudilta.

THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.

– Tavoite on ilman muuta saada jokainen rokoteannos menemään, mutta tämä on ihan teknisesti todella vaativa harjoitus saada ne kaikki kulumaan, Petäjä sanoo. Petäjä arvelee, ettei kaikkia annoksia ehditä käyttää ennen rokotteiden vanhenemista.

Petäjän mukaan immuunipuutteisten lisäksi rokotteita annetaan terveydenhuollon kantokyvyn kannalta kriittisimmille henkilöstöryhmille.

– (Näitä) ovat esimerkiksi teho-osastojen henkilökunta kokonaisuudessaan ja leikkausosastojen henkilökunta kokonaisuudessaan ja monien muiden alueiden henkilöstö.

Petäjän mukaan näihin ryhmiin kuuluu Husin alueella kymmeniä tuhansia henkilöitä. Rokote voidaan antaa niille rokotusjärjestyksessä ensimmäisten joukossa rokotetuille, jotka ovat saaneet rokotuksen 3–4 viikon annosvälillä tämän vuoden alussa. Edellytyksenä on, että toisesta rokotuksesta on kulunut vähintään kuusi kuukautta..

Tiedotteen mukaan kunnat tiedottavat immuunipuutteisten henkilöiden rokotuksista sekä sisäisesti oman sote-henkilökuntansa rokotuksista. Hus rokottaa oman henkilökuntansa.

Aluksi kolmansia rokotusannoksia voisi varata vain puhelimitse ja Keusoten ajanvarauksettomissa walk-in-rokotuksissa.

Eri mRNA-rokotteet eli Pfizer ja Moderna ovat keskenään hyvin samankaltaisia niin, ettei niiden ristiin käytöstä odoteta ilmenevän turvallisuushuolia ja rokotussarjan oletetaan olevan hyvin tehokas.

Riippuen rokotteiden saatavuustilanteesta kunnassa voidaan THL:n ohjeistuksen mukaan rokotesarjaa jatkaa myös eri valmistajan rokotevalmisteella, jotta rokotesarja saadaan saatettua loppuun aikaisemmin.

Modernan koronavirusrokotteen suojavaikutuksen deltavarianttia vastaan on tutkimuksissa todettu olevan jopa tehokkaampi verrattuna Pfizerin rokotteeseen.

Kolmannen koronarokotteen saamisen jälkeen ei ole havaittu voimakkaampia oireita verrattuna muihin rokotuskertoihin.

Voimakkaasti immuunipuutteiset

Elinsiirto

Kantasolusiirto

Vaikea tai keskivaikea synnynnäinen immuunipuutos

Immunosuppressiivinen syöpähoito

Autoimmuunisairauksien hoito immunosuppressiivisilla biologisilla lääkkeillä tai JAK-estäjillä

Dialyysi ja vaikea krooninen munuaisten vajaatoiminta

Pitkälle edennyt tai hoitamaton HIV

Lääkärin arvioima muu vaikea-asteinen immunosuppressiivinen tila.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut