Pertsan ja Kilun maailmanvalloitus jatkuu – Taavi Vartian elokuva myyty useaan eri maahan

Nurmijärveläisen Taavi Vartian käsikirjoittama ja ohjaama Pertsa ja Kilu -elokuva on myyty useaan eri maahan Euroopassa.

Nelonen Median julkaiseman tiedottene mukaan maailmalla Finders of the Lost Yacht -nimellä kulkeva elokuva on myyty tähän mennessä Ranskaan ja sen kielialueille eri puolille maailmaa sekä hollanninkielisille alueille Alankomaihin, Belgiaan ja Luxemburgiin. Lisäksi elokuva on myyty Viroon ja viimeisimpänä Turkkiin.

Elokuvan myynnistä vastaa berliiniläinen mediamyyntiyhtiö Media Move.

Pertsa ja Kilu -elokuva on kutsuttu myös mukaan monille kansainvälisille elokuvafestivaaleille muun muassa Belfast Film Festival, Cinekid Festival Amsterdam, RIGA International Film Festival sekä Chicago International Children’s Film Festival. Elokuva on festivaaleilla mukana kilpasarjassa

Pertsa ja Kilu -elokuvatrilogian ensimmäinen osa on ollut kotimaassa vuoden katsotuin koko perheen elokuva. Tähän mennessä elokuvan on nähnyt yli 60 000 katsojaa.

Elokuvatrilogian jatko-osan kuvaukset käynnistetään mahdollisesti talvella 2022.

Kaikkien aikojen Pertsa ja Kilu on itsenäinen toinen osa tekeillä olevaan trilogiaan. Se jatkaa kesällä 2020 Kotkassa kuvatun ensimmäisen elokuvan tematiikkaa ystävyydestä, rohkeudesta, kekseliäisyydestä ja mielikuvituksen voimasta. Kun ensimmäisessä osassa Pertsa ja Kilu pääsivät kadonneen huvijahdin ja pankkirosvon jäljille, kaksikko ajautuu jälleen osaksi yhä vauhdikkaampaa seikkailua.

Kaikkien aikojen Pertsa ja Kilu yhdistelee laajemmin elementtejä romaaneista Pertsa ja Kilu merellä, Pertsa ja Kilu kippareina sekä Saaresta nousi savua.

– Keskitymme tuomaan jatko-osaan modernin ja samalla ajattoman tarinan, joka kunnioittaa alkuperäisten tarinoiden henkeä. Kuten trilogian ensimmäisessä osassa, tässäkin on mukana toisaalta 50-luvun romantiikkaa, mutta samalla 2000-luvun stilisoituja näkymiä – oleellista on pitää kerronta hillitysti irti ympäröivästä realismista. Kaikki on mahdollista, kun kehys on sopivan fiktiivinen ja irrallinen nykypäivän arjesta,Taavi Vartia kommentoi tiedotteessa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut