Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Onko asuintalossasi paljon sijoitusasuntoja? Yle: Voi tietää kallista yllätystä remonttilainaa hakiessa

Asuntosijoitusbuumi, jossa taloyhtiön omistus keskittyy harvoihin käsiin, on tuonut Ylen uutisenmukaan uusia riskejä.

Yksi niistä paljastuu, kun talo tarvitsee remonttilainaa. Sijoittajavaltainen taloyhtiö saa uutisen mukaan vähemmän lainaa, lyhyemmällä maksuajalla ja korkeammalla korolla kuin talo, jossa osakkeenomistajat ovat pääosin asukkaita.

Taloyhtiö, jossa on paljon sijoitusasuntoja voi huomata korjauslainaa kilpailuttaessaan, että tarjouksia tulee vain harvoilta rahoittajilta.

Kun taloyhtiön ottaa velkaa, on jokainen osakas yhteisesti vastuussa lainan takaisinmaksusta, vaikka olisi maksanut jo oman osuutensa pois.

Pankit suhtautuvat luottavaisemmin taloyhtiöön, jossa omistuspohja on hyvin hajautunut eikä keskittynyt harvojen käsiin.

Sijoittajien kiinnostus vuokra-asuntoihin on lisääntynyt huomattavasti viime aikoina. Suomen asuntomarkkinoille on tullut myös ulkomaisia sijoittajia.

Rahoituslaitoksia valvova Finanssivalvonta huolestui vuonna 2018 ammattisijoittajien asuntolainamarkkinoille tuomasta riskistä ja selvitti miten pankit huomioivat taloyhtiön omistusrakenteen.

– Luottopäätöksiä tehdessään pankit kiinnittävät huomiota sijoittajien omistusosuuden ja maksukyvyn arviointiin, vastaa Finanssivalvonta uutisen mukaan Ylen sähköpostiin.

Selvityksen jälkeen Finanssivalvonta vaati pankkeja hinnoittelemaan riskin tarkemmin ja huomioimaan aina omistusrakenteen.

Taloyhtiön omistusrakenne ei yksin ratkaise pankin tekemää rahoituspäätöstä.

– Sijoittajaosakkaiden omistus ei itsessään ole hyvä tai huono asia. Pankin luottoriskiä arvioidaan sekä luotonhoitokyvyn että omaisuusarvojen kautta. Omistusrakenne on yksi luotonhoitokyvyn tekijöistä, toteaa Ylelle OP-ryhmän pk-yritysten ja yhteisöjen liiketoiminnasta vastaava johtaja Heikki Peltola.