Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rakennuksia purkuun observatorion alueelta – esimerkiksi asuinrakennuksille ei enää tarvetta

Nurmijärven observatorion alueelta Röykästä on syksyn aikana purettu useita rakennuksia. Jäljellä 9,8 hehtaarin alueella ovat ainoastaan Ilmatieteenlaitoksen tutkimuskäytössä olevat rakennukset.

– Nurmijärven observatoriolla on historiaa 1950-luvun alusta. Rakennusten valmistuttua Ilmatieteen laitos aloitti siellä magneettiset mittaukset vuonna 1952 ja toiminta on jatkunut siitä lähtien, kertoo Ilmatieteen laitoksen hallintojohtaja Marko Viljanen.

Tekninen kehitys on kuitenkin Viljasen mukaan johtanut vähitellen paikan päällä käymisen vähenemiseen. Laitteiden huolto ja ylläpito vaativat nykyään vain ajoittaisia käyntejä asemalla. Myös magneettiset mittaukset tehdään pitkälti automaattisesti.

– Tämän vuoksi laitoksella ei ollut enää pysyvää tarvetta noille rakennuksille. Rakennusten huono kunto on nähty myös turvallisuusriskinä ja siksi niistä päätettiin luopua, Viljanen sanoo.

Purettujen rakennusten joukossa on muun muassa kaksi asuinrakennusta ja työntekijöiden sosiaalitiloja. Ne ovat ajalta, jolloin säähavaintoja tehtiin manuaalisesti ihmisvoimin. Viimeiset asukkaat muuttivat pois observatorion alueelta vuonna 2020.

Viljasen mukaan Ilmatieteenlaitoksen toiminta Nurmijärvellä ei ole kuitenkaan loppumassa.

– Säähavaintoverkkoon kuuluva säähavaintoasema, jolla mitataan muun muassa lämpö- ja sademääriä, on uusittu automaattiasemaksi ja pidetään osana havaintoverkostoa, Viljanen kertoo.

Lisäksi Nurmijärven observatoriolla on toinen, erikoisempi tehtävä.

– Siellä sijaitsee yksi magnetometri, jolla mitataan maan magneettikenttää, ja se on osa Ilmatieteenlaitoksen mittausverkostoa. Paikka on magneettikentän mittaamiselle hyvä, sillä siellä ei ole häiriölähteitä.

Ilmatieteenlaitos toimii Nurmijärvellä Senaatti-kiinteistöjen vuokralaisena.

– Rakennusten purku on nyt päätöksessään. Olemme purkaneet oservatorion alueelta huonokuntoisia ja tarpeettomia rakennuksia. Alueelle ei ole suunnitteilla uusia rakennuksia, kertoo kiinteistöpäällikkö Harri Antson Senaatti-kiinteistöistä.