Tekova Oy rakentaa Rustalle ja Jyskille tilat Klaukkalaan – valmista ensi vuoden syksyllä

Hanke: Tekova Oy rakentaa kaksi liikerakennusta Viirinlaaksoon. Valmista ensi syksynä.

Klaukkalan palvelutarjonta paranee entisestään, kun Tekova Oy rakentaa keskeiselle paikalle Viirinlaaksoon kaksi uutta liikerakennusta.

Nurmijärven kunnan asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan myönsi syyskuun kokouksessaan hankkeelle rakennusluvan.

Osoitteeseen Viirintie 10, Klaukkalan Citymarketin ja matkakeskuksen väliselle alueelle, sijoittuvat rakennukset ovat kooltaan 3015 ja 2391 kerrosneliömetriä.

Tekova Oy:n myynti- ja hankekehityspäällikkö Juho Kirstinä ja liiketoimintajohtaja Aleksi Peltokorpi kertovat, että liikerakennuksiin tulevat vuokralaisiksi Rusta ja Jysk. Rusta on ruotsalainen tavarataloketju ja Jysk tanskalainen huonekaluketju. Kummallakaan ei ole entuudestaan myymälää Nurmijärvellä.

Lähimmät Rustan myymälät sijaitsevat Keravalla ja Vantaan Porttipuistossa. Jyskillä on puolestaan myymälät muun muassa Tuusulassa ja Hyvinkäällä.

– Rustalle tulee tilaa noin 2400 neliömetriä ja tämän lisäksi kausimyymälä ja kesäpiha. Jyskin liiketila on puoletsaan 1400 neliömetriä, lisäksi tulee kesäpiha, Kirstinä ja Peltokorpi kertovat.

Rakennustavassa on pyritty hyödyntämään ekologisia vaihtoehtoja.

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan esityslistalla liitteenä olleessa havainnekuvassa näkyi myös Mustin ja Mirrin logo.

– Muista toimijoista emme voi vielä antaa lisätietoa. Lisäksi haemme vielä yhtä tai kahta vuokralaista kohteeseen.

Kaikkiaan liikerakennuksessa on jäljellä noin 1600 neliömetriä tiloja, joihin haetaan toimijoita.

– Haemme kokoajan aktiivisesti toimijoita ja tavoitteena on, että nämä saataisiin viimeistään ennen rakennuksen käyttöönottoa hankittua.

Kirstinä ja Peltokorpi kertovat, että toimitila- ja teollisuusrakentamiseen erikoistunut Tekova Oy on itse kehittänyt Klaukkalan kohteen ja toimii myös urakoitsijana. Hankkeen arvo on noin 8,5 miljoonaa euroa.

– Hanke sai alun perin alkunsa Rustan ja Jyskin halusta laajentaa palvelutarjontaansa Nurmijärvelle ja yhdessä Nurmijärjen kunnan kanssa paikaksi valikoitui Klaukkala, he selventävät.

Rakennustyöt Viirinlaaksossa ovat jo alkaneet pohjanvahvistustoimenpiteiden osalta.

– Rakennustyöt ovat tämän hetken tiedon mukaan valmiit viimeistään syyskuussa 2022, he kertovat.

Kirstinän ja Peltokorven mukaan kohteen rakennustavassa on pyritty hyödyntämään ekologisia vaihtoehtoja, muun muassa puurunkoa ja varauduttu mahdollisiin aurinkovoimaloihin sekä sähköautojen latauspaikkoihin.

– Yhteistyö yhdessä Nurmijärven kunnan kanssa on sujunut hyvin ja hanketta on saatu edistettyä suunnitellussa aikataulussa, he kiittelevät.

Vuonna 2018 perustettu Tekova Oy on toteuttanut vastaavantyyppisiä liikekeskittymiä aiemmin muun muassa Järvenpään Boogien alueelle. Tekova rakensi kyseiseen paikkaan liikekiinteistön, jossa on toimitilat Gigantille ja Suomen Autokaupalle.

– Tekovalla on myös tällä hetkellä käynnistymässä yksi tuotantolaitoshanke Ilvesvuoren alueelle. Lisäksi meillä on muutama hanke neuvotteluissa Klaukkalaan sekä Nurmijärvelle.

Yritys

Tekova Oy on toimitila- ja teollisuusrakentamiseen erikoistunut yritys.

Aloitti toimintansa keväällä 2018.

Useita erilaisia hankkeita eri puolilla Suomea. Rakentanut mm. Rustalle myymälän Hämeenlinnaan, liikuntahallin HI5 Arenan Järvenpäähän ja toimitilakiinteistön Vantaan Tuupakkaan.

Mainos: Intelligent Banker Aps

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut