Minä lapsena: "Tiesin jo pienenä, että minusta tulee muusikko"

Satu Ranta toisluokkalaisena. Satu Rannan perhealbumi
Taina Joutsen

Taina Joutsen

Nurmijärven seurakunnan johtava kanttori Satu Ranta: Hoosianna raikui, kun synnyin ensimmäisenä adventtina vuonna 1960 Naistenklinikalla Helsingissä. Asuimme silloin isoisäni 50-luvulla rakentamassa omakotitalossa Malmilla.

Suurimman osan lapsuuttani sain elää isän, äidin, neljä vuotta nuoremman pikkuveljen ja erilaisten kissojen kanssa. Yhden kissan nimi oli Tiina von Löthner. Hän oli pikimusta rotukissa, jolle myöhemmin tulin allergiseksi.

Olin kansakoulussa Kontulassa, Keinutien päässä sijaitsevassa parakkikoulussa. Lapsirikkaalla seudulla me pienetkin jouduimme iltavuoroon. Muistan vieläkin kuinka tarkkailin seinäkellon viisareita, jotten myöhästyisi kouluunlähdöstä.

Satu Ranta aikuisena. Satu Rannan perhealbumi

Kansakoulun neljännen luokan jälkeen pyrittiin oppikouluun. Minun opinahjokseni siunaantui Helsingin keskustasta Kontulaan siirretty oppilaskooltaan suuri Helsingin Yhteislyseo. Levottomassa A-luokassamme minun rooleistani yksi oli erotuomarina toimiminen, kun estin luokan isoja poikia kiusaamasta pienempiä. Kummasti pojat tottelivatkin.

Lapsuuteni Kontula oli noussut metsän keskelle. Meitä lapsia oli paljon, joten kaikenlaiset pelit ja leikit olivat arjen viihdykettä. Saatoimme kerätä naapurin mummolle sieniä niitä tuntematta, juoksimme kilpaa talojen ympäri vanhempien kannustaessa parvekkeilla, olimme pukkitappelua, sateen tullessa ilmestyimme pihalle "tanssimaan", heitimme palloa seinään. Kävin myös kirjastoautossa ahkerasti, plutasin kevätlätäköissä sekä lauloin ja soitin.

Jossain vaiheessa asuimme kerrostalon toisessa kerroksessa. Soitin pianoa ja lauloin, mikä kuului ja kaikui pitkälle. Naapurin tädit sanoivat ystävällisesti kuuntelevansa minua, avasivat jopa väliovensa rappukäytävään kuullaksensa paremmin. Siitä seurasi, että vain soitin ja lauloin kaikkea mahdollista, kunnollinen soiton harjoittelu ei onnistunut.

Muistan myös kuinka meidän perhe kuunteli Peipposet-kuoron laulua radiosta ja isä sanoi: "Tuo olin minä!" Niin, isä se siinä lauloi hieman pidempään kuin toiset, mikä ei välttämättä kuoromaailmassa ole kovinkaan hyvä asia. Mutta isä lauloi hienosti ja oli tenori. Myös joka lauantaiset Englannin liigan jalkapallo-ottelut olivat minun ja isän yhteisiä hetkiä. Eläydyimme ja kannustimme kiihkeästi, välillä lauloimme mäenlaskukilpailun jälkeen Porilaisten marssia. Elin suurien tunteiden keskellä.

Minulla oli hyvä lapsuus Malmilla ja Kontulassa. Minua oli ehdottomasti kielletty menemästä Kontulan ostarille, kun siellä oli levotonta. Meidän hoodeilla oli kuitenkin paljon hyvää ja turvallista.

Onnekseni koulun musiikinopettaja Liisa Sipiläinen järjesti meille musiikista innostuneille esiintymisiä ja puuhaa niin paljon, että saimme vähän hengähtää omassa kuplassamme. Niinpä koulukiusaaminen ja "Sinfoniaksi" haukkuminen ei oikeastaan tuntunut missään. Tiesin jo pienenä, että minusta tulee muusikko.

Minä lapsena -juttusarjassa tutut nurmijärveläiset muistelevat lapsuuttaan.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut