Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Klaukkalan Kyijynpuistoon tulossa kaksi kerrostaloa – asemakaavan muutos etenee

Kertalleen kariutunut Klaukkalan Kyijynpuiston rakentamishanke etenee.

Nurmijärven asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta hyväksyi Klaukkalantien, Syrjäläntien ja Isoseppälän kulmauksessa sijaitsevan Kyijynpuiston asemakaavan muutosluonnoksen tiistain kokouksessaan.

Lähes kokonaan yksityisessä omistuksessa oleva alue on voimassa olevassa asemakaavassa puistoaluetta, mutta käytännössä avointa niittyä.

Asemakaavan muutosluonnoksessa alue on osoitettu keskustaluonteiseen kerrostaloasumiseen. Sen mukaan alueelle kaavaillaan kahta noin viisi–kuusikerroksista kerrostaloa sekä niiden edellyttämiä piha-alueita ja autopaikkoja. Kerrostalojen yhteenlaskettu rakennusoikeus on noin 4 000 kerrosneliömetriä.

Suunnitteluratkaisussa toinen asuinrakennus on sijoitettu Klaukkalantien varteen ja toinen Viirintien varteen ja sen suuntaisesti.

Tontin piha-alueesta suuri osa on osoitettu autopaikoitukseen valtuuston hyväksymän autopaikkavaatimuksen mukaisesti.

Koska suunnittelualue sijaitsee näkyvällä paikalla Klaukkalantien varressa, on asemakaavan muutoksessa tutkittu myös hankkeen vaikutuksia taajamakuvaan, huomioitu tarvittava melunsuojaus ja hulevesien hallinto.

Edellisen kerran Kyijynpuiston kaavoitusta edistettiin eri yhteistyötahojen kanssa vuonina 2018–2019. Hanke kuitenkin tuolloin kariutui ja käynnistyi uudelleen tänä vuonna kokonaan uuden yhteistyökumppanin kanssa.

Uutena yhteistyökumppanina on YIT Suomi Oy.

– Näemme alueen kiinnostavana ja hyvin soveltuvana erilaisiin asumismuotoihin keskeisen sijaintinsa ansiosta Klaukkalan keskustassa. Asemakaavamuutoksen vireille saattaminen on vaatinut paljon erilaisia selvityksiä ja haasteitakin olemme matkan varrella kohdanneet. Olemme iloisia, että kaavamuutos on nyt vihdoin saatu vireille ja luonnoksena nähtäville, maanhankintapäällikkö Marjo Puolakka YIT Suomi Oy:stä kommentoi kunnan tiedotteessa.

Kyijynpuiston asemakaavan muutos tulee luonnoksena nähtäville 28.10.–26.11.2021.

Tänä aikana osallisilla on mahdollisuus esittää mielipiteitä laaditusta kaava-aineistosta. Asemakaavan muutos on vaikutuksiltaan merkittävä, ja sen hyväksyy lopulta valtuusto. Asemakaavan odotetaan alustavasti saavan lainvoiman loppuvuodesta 2022.