Ensi viikolle on odotettavissa Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Heikki Sinisalon mukaan kylmenevää säätä.
– Alkuviikko näyttää aika poutaiselta, mutta joitain kuuroja voi tulla. Aika viileäksi sää on menossa. Päivälämpötila näyttäisi olevan korkeimmillaan viitisen astetta, Sinisalo kertoo.
Öisin voi olla jopa miinusasteita.
Säätä keskiviikosta eteen päin on tässä vaiheessa vaikea ennustaa.
– On aika epävarmaa, mitä on tulossa. Voi olla jopa lämmintä tai sateista ja kylmää. Sade voi tulla räntänäkin aika etelässä, mutta tuskin Uudellamaalla kuitenkaan, meteorologi pohdiskelee.
Hän muistuttaa, että pohjoisessa alkaa jo olla talvikelit. Ensi viikolla siellä voi hyvinkin olla pakkasia.
Kesärenkailla ei kannatakaan lähteä ajelemaan pohjoiseen koululaisten lomaviikon aikana.
Etelä-Suomessakin on jo tällä viikolla sattunut onnettomuuksia liukkauden vuoksi. Esimerkiksi Lohjalla sattui torstaiaamuna kolme kolaria, kun autot liukastelivat moottoritiellä kesärenkailla.