Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Paristojen kierrätyspisteessä Klaukkalan Citymarketissa kärähti – teippaa käytetyn pariston navat

Käytöstä poistetuissa paristoissa ja akuissa on yleensä jäljellä aina jonkin verran sähkövarausta. Osuessaan toisiinsa tai muuhun metalliin ne voivat joutua oikosulkuun, josta voi seurata tulipalo.

Torstaina iltapäivällä onnettomuus oli lähellä, kun Klaukkalan Citymarketin paristojen palautuspisteessä riski konkretisoitui ja oikosulku tapahtui.

Koska vartija toimi nopeasti ja sammutti palonalun heti alkuunsa, vahingot jäivät sisätiloihin levinneeksi käryksi.

Paristokierrätystä Suomessa organisoiva tuottajayhteisö Recser Oy ohjeistaa pienentämään tulipaloriskiä siten, että paristosta tai akusta teipataan virtanapa piiloon, kun se irrotetaan laitteesta. Teippi ehkäisee ikävät yllätykset paitsi keräyslaatikossa myös kotona.

Jos esimerkiksi litiumnappiparisto päätyy yhdessä avainten kanssa vaikkapa taskuun, seurauksena voi melko nopeastikin olla oikosulku ja taskussa palanut reikä.

Viime vuonna sekajätteen mukana käsittelylaitoksille kulkeutuneiden akkujen aiheuttamiksi epäiltyjä tulipaloja on uutisoitu muutamia.

Huhtikuussa 2020 Kalajoella syttyi palo jätteenlajitteluhallissa ja aiemmin kesäkuussa vastaava Laitilassa.

Heinäkuun alussa Helsingissä paloi pahvinkeräyskontti. Kontista löytyi kaksi akkua ja paristo. Loppukesästä irralliset paristot ja akut aiheuttivat vaaratilanteita myös sähkö- ja elektroniikkalaitteiden keräysastioissa.