Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Minä lapsena | "Muistan sieniretket isäni kanssa"

Laulava ruokatoimittaja Raisa Karilainen: Synnyin 27.5.1973 Nurmijärvellä Palojen kylässä. Perheeseeni kuuluivat äidin ja isän lisäksi minua neljä vuotta vanhempi siskoni Krista. Meille lapsille erityistärkeä oli myös bernhardinkoiramme Ela, joka saapui perheeseemme pentuna lähes samalla oven avauksella kun minä kotiuduin naistenklinikalta äitini kanssa.

Laajennettuun perheeseemme kuului lisäksi isovanhempia, tätejä, setiä ja serkkuja, sillä äidin puoleinen sukumme on kotoisin Palojoelta ja isänikin oli naapurikylän poikia.

Ala-asteen kävin Palojoen kyläkoulussa. Ylä-asteelle menin luontevasti Nurmijärvelle, jonne oli vielä tuolloin hyvät bussiyhteydet Palojoelta. Innostuin tuohon aikaan valtavasti kokkailusta ja lempiaineeni olikin kotitalous. Kävin myös lukion Nurmijärven yhteiskoulussa.

Harrastin erilaisia urheilulajeja, näytelmäkerhoa, tanhuja sekä musiikkia läpi lapsuuden ja nuoruuden. Ensimmäinen soittimeni oli 6-vuotiaana viulu. Yksinlaulutunnit aloitin Nurmijärven Opistossa heti kun se oli iän puolesta mahdollista.

Kaikki nuo harrastukset ovat seuranneet tähän päivään saakka mukanani. Laulamisesta on tullut minulle osittain myös mieluisa ammatti. Urheilemaan pyrin vähintään kolme kertaa viikossa ja lavatansseissa sekä paritanssikursseilla käyn aina kun ehdin. Näytellä saan paraikaa ympäri Suomen kyliä ja kaupunkeja kiertävässä säveltäjä Unto Monosen elämästä ja musiikista kertovassa laulunäytelmässä.

Viihdyin jo lapsena hyvin metsässä ja maalla.

Viihdyin jo lapsena hyvin metsässä ja maalla. Muistan etenkin sieniretket isäni kanssa sekä koko perheen yhteiset murtsikkahiihtoretket talvisin Palojoen maastoissa. Edelleen hakeudun mielelläni metsään ja tänä syksynä olen ilokseni huomannut, että myös omat 8- ja 10-vuotiaat lapseni lähtevät mielellään sieniretkelle mukaan.

Minä lapsena -juttusarjassa tutut nurmijärveläiset muistelevat lapsuuttaan.