Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Keuda sai intohimoisen koulutuksen kehittäjän – uusi johtaja aloittaa työnsä tänään

Henkilö: Riikka-Maria Yli-Suomu on tehnyt 25 vuotta työtä osaamisen hyväksi. Uusi johtaja on syvällä oppimisen verkoissa ja aikoo paneutua teknisen opetuksen tyytymättömyyden syihin.

– Olen intohimoinen koulutuksen kehittäjä. Ja johtaja, Riikka-Maria Yli-Suomu, 47, kuvaa itseään.

Yli-Suomu on Keudan uusi johtaja. Hän tekee parhaillaan lyhyttä keikkaa valtionyhtiö Oppiva Investille. Oppiva rahoittaa yrityksiä, jotka kehittävät ammattiosaamisen oppimisympäristöjä ja koulutusvientiä. Varsinainen työ on Omniassa.

Keudaan tulee siis johtaja, jonka käsi on osaamisen kehittämisen valtimolla. Hänen arvoihinsa kuuluu kuitenkin osaamisen lisäksi sivistys ja osallisuus. Yli-Suomulla on ikäänsä nähden hämmästyttävän pitkä ura suomalaisen koulutuksen parissa, 25 vuotta.

Hänen tärkeä periaatteensa on, että kaikista pidetään huolta.

– Siihen ajatukseen sopii mielestäni aika hyvin ammatillinen koulutus, aikuisten perusopetus, vapaa sivistystyö.

Korona ei ollut pelkkä digiloikka. Se oli myös loikka sosiaaliseen tyhjiöön, josta on syytä selvitä takaisin yhteisölliseen opiskeluun.

Kaikista ihmisistä pidetään huolta.

Riikka-Maria Yli-Suomu

– Ammatillinen koulutus osoitti ketteryytensä onnistumalla digiloikassa. Mutta ei tämä tarkoita, että suuntana olisi se, että kaikki tapahtuu etänä. Keudassa on kuitenkin pysyttävä digitalisaation edelläkävijöinä jokaisella koulutusalalla, jotta koulutamme opiskelijat tulevaisuuden työtehtäviin.

Yksi bonus korona-ajassa oli digiloikan lisäksi.

– Omniassa tavoitimme tiettyihin koulutusvalmennuspalveluihin aiempaa paremmin syrjäytymisvaarassa olevia nuoria, kun he saivat tulla etäyhteyden kautta. Suuri joukko koki korona-ajan päinvastaisesti. Mutta tämä osoitti sen, että on hyvä jättää näitä koronan pakottamana keksittyjä toimintatapoja käyttöön rinnalle.

Keudan teknisen alan opiskelijat kertoivat tyytymättömyytensä opetuksen tasoon syyskuussa. Mistä tämä kertoo?

– Tähän en osaa ottaa kantaa. Mutta tämä ei ole mitenkään erityisesti keudalainen asia. Yksi syy on suuri koulutuksen uudistus, jossa on tavoiteltu henkilökohtaisia opiskelupolkuja., En tiedä, että onko tässä tapauksessa tiedonkatkoa, kun kaikilla opiskelijoilla päivistä ei ole tullut täysiä. Tämä asia selvitetään ja se on sellainen, johon lähden itse perehtymään.

Verkostot ja yhteistyö ovat Yli-Suomulle tärkeitä.

– Olen luonut verkostoja elinkeinoelämään jo vuosia. Julkishallinto, ministeriöt, työmarkkinajärjestöt, ammattiyhdistys sekä tietenkin työllisyyden ja koulutuksen organisaatiot. Tuon mukanani laajat yhteiskunnalliset verkostot ja uskon, että Keudalle on niistä hyötyä.

Keski-Uusimaa on uusi alue.

– On hyvä haaste tutustua alueen elinkeinoelämään ja muihin toimijoihin ja omistajakuntiin. Yhteinen haasteemme on, miten teemme vihreän siirtymän elinkeinoelämässä, julkisella sektorilla ja opetuksessa. Tehtävämme on kouluttaa nuoret ja aikuiset toteuttamaan työ- ja elinkeinoelämässä tämä muutos.

Yli-Suomu puhuu paljon osaamisesta, mutta kertoo ymmärtävänsä, että opiskelu on muutakin kuin ammatti ja työllistymiskysymys. Laaja-alainen, sivistykseen pohjaava oppiminen on tarpeen.

– Suomalaisen ammattiopetuksen hienous on, että sitä kautta on mahdollisuus päästä korkeakouluopintoihin. Sivistyksen ja työllistymisen lisäksi koulutuksen tehtävä on myös osallisuuden ja hyvinvoinnin vahvistaminen. Niin, että jokainen tuntee kuuluvansa johonkin ja löytää oman paikkansa.