Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Auringonpaistetta jäi Helsinki-Vantaalla saamatta lähes 30 tuntia – Näin sateinen lokakuu oli

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan lokakuun sademäärä oli lähes koko maassa tavanomaista suurempi. Uudellamaalla sadetta saatiin kuitenkin vähemmän kuin muualla maassa.

– Uudellamaalla sademäärä jäi aika lähelle tavanomaista. Helsingin Kaisaniemessä vettä satoi suunnilleen pitkän ajan keskiarvon 73 millimetrin verran. Helsinki-Vantaan lentoasemalla tyypillinen sademäärä on 80 millimetriä ja nyt satoi 87 millimetriä, selvittää Ilmatieteen laitoksen meteorologi Pauli Jokinen.

Hänen mukaansa ero tavanomaiseen sademäärään on sitä suurempi mitä pohjoisemmaksi mennään. Jo Uudenmaan pohjoisrajalla satoi tavanomaista enemmän. Esimerkiksi Hyvinkäällä tyypillinen sademäärä on lokakuussa 67 millimetriä. Tänä vuonna vettä satoi vajaat 30 millimetriä enemmän.

Satakunnasta Lappiin ulottuvalla alueella oli Ilmatieteen laitoksen tiedotteen mukaan monin paikoin harvinaisen sateista. Vastaava toistuu keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa tai tätä harvemmin.

– Esimerkiksi Seinäjoella on mitattu sademäärää 94 vuotta. Tämän vuoden lokakuun sademäärä on tuon mittausajan toiseksi korkein.

Lapissa satoi laajalti yli 100 millimetriä, kun tyypillinen sademäärä on noin 50 millimetriä. Alustavien tietojen mukaan lokakuun suurin sademäärä oli Tornion Torpin 197,9 millimetriä.

Lokakuun keskilämpötila oli maan etelä- ja keskiosassa pääosin kahdesta kolmeen astetta vuosien 1991–2020 keskiarvoa korkeampi.

– Lokakuu oli harvinaisen lämmin. Näin lämmintä on keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa tai harvemmin. Tosin edellisen kerran näin lämmin lokakuu koettiin viime vuonna eli meillä on ollut kaksi peräkkäistä lämmintä lokakuuta, kertoo Jokinen.

Maan keskiosassa lämpimämpi lokakuu oli tosin viimeksi vuonna 2000.

Maan pohjoisosassa lokakuu oli tavanomaista lämpimämpi lukuun ottamatta aivan pohjoisinta Lappia.

Kuukauden ylin lämpötila oli 15,6 astetta. Se mitattiin Porin rautatieasemalla lokakuun ensimmäisenä päivänä.

Sallan kirkonkylässä mitattiin 24. lokakuuta kuukauden alin lämpötila -21,3 astetta.

Ilmatieteen laitoksen havaintoasemille kertyi auringonpaistetta selvästi tavanomaista vähemmän.

Esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentoasemalla lokakuun auringonpaisteen pitkän ajan keskiarvo on 84 tuntia. Tämän vuoden lokakuussa tunteja kertyi vain 58. Se on vain tunti enemmän kuin pitkän ajan lokakuun keskiarvo Sodankylässä saatavalle auringonpaisteelle.

– Lokakuussa oli aika paljon tuulisia päiviä. Merialueilla oli lokakuussa myrskyä seitsemänä päivänä, kun keskiarvo on kolme, kertoo Jokinen.