"Uupunut tippuu korkealta" – Kun keho ei enää jaksa, se yrittää näyttää sen monella tavalla

Uupumusvalmentajana Rajamäellä työskentelevä Katja Vuori uupui itsekin. Hän neuvoo kuuntelemaan omaa kehoa, joka yrittää viestiä aina, jos kaikki ei ole kunnossa. Jutta Halminen

Jutta Halminen

Uupuminen on harmitavan yleistä ja sen merkit kannattaa tunnistaa ajoissa, jotta sen saa selätettyä tehokkaammin. Yleisiä uupumuksen merkkejä ovat ärtymys, joka purkaantuu ennemmin kotona kuin töissä sekä keskittymiskyvyn ja muistin heikentyminen.

– Yksi merkki on myös uniongelmat. Joko uni ei tule, ihminen heräilee paljon yön aikana tai herää aamuyöllä eikä saa enää unta, uupumusvalmentaja Katja Vuori sanoo.

Myös nivelkivut, suolisto-ongelmat ja ihottuma voivat enteillä uupumusta.

– Jossain vaiheessa uupunut väsyy. Keho ei jaksa loputtomiin. Vuosia vaivanneet nivelkivut voivat selittyä uupumuksella, sillä uupumuksen merkit ovat usein ilmassa jo vuosia ennen kuin itse ymmärtää olevansa uupunut, Vuori sanoo.

Hänen mukaansa yksi varoitusmerkki on pakkopullalta tuntuva työ. Jos töihin meneminen tuntuu vaikealta, tulisi Vuoren mukaan miettiä onko työ liian kuormittavaa, onko ilmapiirissä parannettavaa vai onko kenties väärällä alalla.

Uupumusta ei itsessään lueta sairaudeksi, ellei siihen liity masennusta. Vain masennusdiagnoosilla saa sairaspäivärahaa.

– Ikävä kyllä uupuminen ja masennus kulkevat käsi kädessä siinä mielessä, että lääkäriltä saa diagnoosin uupumuksesta vasta, kun se on johtanut masennukseen. Tämän jälkeen on mahdollisuus saada sairaspäivärahaa ja psykoterapiaa. Uupumus ei aina onneksi johda masennukseen, mutta jotkut ottavat diagnoosin saadakseen sairaspäivärahaa, Vuori sanoo.

Moni tippuu korkealta ja kovaa, kun kroppa pysäyttää.

Uupumusvalmentajana toimiva Vuori jäi itse kesällä 2020 pois töistä uupumuksen takia. Myös fysioterapeuttina Rajamäellä työskentelevä Vuori hoitaa paljon neurologisista vaivoista kärsiviä kehitysvammaisia asiakkaita, joita täytyy muun muassa nostella paljon.

– Onnistuin uuvuttamaan itseni viime vuoden heinäkuussa. Otin sen jälkeen puolen vuoden loman ja palasin töiden pariin tammikuussa. Yrittäjän ei ole helppoa olla pitkään poissa, mutta omaa kehoa täytyy kuunnella.

Vuoren mukaan uupumus oli vaikeaa myöntää itselleen. Merkit olivat ilmassa jo 2–3 vuotta.

– Minulla oli paikat pitkään kipeänä, mutta selitin asian itselleni asiakkaiden siirtämisellä, hän sanoo.

Pahat sydänoireet pakottivat Vuoren pysähtymään. Hän kärsi rytmihäiriöistä ja hänen sykkeensä nousi sataan, kun hän oli aikeissa käydä nukkumaan.

– Pidin itseäni tyhmänä, kun en ymmärtänyt tilannettani aiemmin, vaikka työskentelen uupuneiden parissa. Moni tippuu korkealta ja kovaa, kun kroppa pysäyttää.

Vuori pysäytti ensin omat työnsä, sillä ne uuvuttivat hänet. Hänen täytyi oppia antamaan muidenkin tehdä esimerkiksi kotitöitä.

– Uupuneet ovat usein suorittajia, jotka haluavat pitää kaikkia lankoja käsissään. Ensin täytyy oppia luovuttamaan taakkaansa muille.

Pahimpina päivinä Vuori ei saanut edes ruokaa laitettua. Kun hän palasi tammikuussa töihin, hän teki alkuun puolikasta viikkoa.

– Jos mikään ei muutu, niin mikään ei muutu. Ihminen uupuu uudelleen, jos hän lähtee elämään samaa elämää, joka hänet uuvutti. Uupuminen on myös itsensä tutkiskelun paikka.

Ensin uni ja ravitsemus tulee saada kuntoon, jos se on ainoa, mihin voimavarat riittävät. Hikiliikunta tulisi myös pistää tauolle, koska keho on jo valmiiksi kovilla.

– Kun uupumuksen huomaa ajoissa, ihminen saa nopeammin taas elämästä kiinni. Se pysyy kuitenkin elämässä mukana, joskus jopa viimeiseen asti.

Uupumuksen selätettyäänkin kehoaan tulee kuunnella erityisen tarkkaavaisesti, jottei uuvu uudestaan.

Juttua muokattu 5.11. klo 12:05. Lisätty prosenttiluku 25 ja täsmennetty masennusasiaa.

Yhä nuoremmat uupuvat

Uupuminen on nykypäivänä erittäin yleistä. Vuoren mukaan noin 5 prosenttia työikäisistä suomalaisista ovat vakavasti uupuneita ja 25 prosenttia lievästi uupuneita. Se tarkoittaa koko Suomessa yli miljoonaa uupunutta.

– On kurjaa, että ihmiset pitävät uupumista nolona. Harva puhuu siitä, vaikka se olisi tärkeää tuoda esiin.

Hänen mukaansa ihmiset jäävät jatkuvasti töistä pois uupumuksen takia, eikä yhteiskunta lopulta kestä sitä.

– Nykyään jo lukioikäiset uupuvat. Aiemmin se oli yleisintä 40–60-vuotiailla.

Vuori uskoo yhden syyn olevan jatkuvasti vaihtuvat työpaikat ja tarve todistella aina uudestaan olevansa hyvä.

Kommentoi

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Näin Nurmijärvellä sairastetaan – selvitä mikä kansansairaus sinua uhkaa

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut