Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ministeri Annika Saarikko vieraili Klaukkalassa – "Vaaleilla valittavat päättäjät käyttävät merkittävää valtaa"

Valtiovarainministeri ja keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko vieraili maakuntakierroksellaan Klaukkalassa perjantaina 5. marraskuuta.

Saarikko puhui muun muassa tammikuun 23. päivänä pidettävistä aluevaaleista ja niiden merkityksestä tavallisille suomalaisille. Café Kirjavassa ministeriä oli kuuntelemassa noin 40 henkeä, keskustan tiedotteessa kerrotaan.

– Suomessa ei ole koskaan aikaisemmin käyty vaaleja aluetasolla. Näillä vaaleilla valittavat päättäjät käyttävät niin merkittävää valtaa, että on tärkeä valita heidät vaaleilla. Näin demokratia ja kansanvalta toteutuvat, Saarikko totesi.

Aluevaaleista kannattaa Saarikon mukaan kiinnostua etenkin siksi, että niissä ratkaistaan jokaista suomalaista koskevia asioita, kuten se, säilyykö joka kunnassa vähintään yksi sosiaali- ja terveyspalveluasema vai ei.

– Iso tulevaisuuden asia on, miten saadaan pidettyä sosiaali- ja terveysalan henkilöstö töissä. On välttämätöntä tehdä muutoksia nykysysteemiin, etteivät työntekijät uupuisi.

Saarikon mukaan aluevaaleissa valittavat päättäjät tekevät linjaukset ikäihmisen hoivasta. Ministerin mukaan tarvitaan uudenlaisia ja taloudellisesti kestäviä ratkaisuja kotona yksin pärjäämisen ja laitosmaisen asumisen välille, kuten perhehoitoa ja yhteisöllisiä asumisratkaisuja.