Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rajamäen kampus toteutuu elinkaarimallilla – perusteina kiinteistöriskin minimointi ja suunnittelullinen tehokkuus

Kunnanhallitus käsitteli kokouksessaan Rajamäen kampuksen toteutus- ja rahoitusmalleja.

Hallitus päätti esittää tällä viikolla kokoontuvalle valtuustolle, että se päättää selvityksessä kuvattujen hankevaihtoehtojen kokonaisarvion perusteella valita Rajamäen kampuksen investoinnin toteutusmuodoksi elinkaarimallin.

Hankkeen kokonaistavoitehinnaksi asetetaan 26-29 miljoonaa euroa, ja kustannustason varmistamiseksi tarjouspyyntöön asetetaan tehokkuustavoitteet.

Hankkeen sisältö täsmentyy muun muassa tilojen mitoituksen ja Kuntola-ratkaisun osalta kilpailullisen neuvottelumenettelyn aikana. Hankkeen sisällön täsmentämisestä tehdään päätös osana tarjouspyynnön hyväksymistä.

Elinkaarihankkeen toteuttamiseksi hankitaan asiantuntijapalveluita, joiden osalta mahdolliset hankintapäätökset ja tilaukset tehdään erikseen.

Lopullinen investointipäätös vahvistuu osana kilpailutuksen hankintapäätöstä. Rajamäen kampuksen rahoitusmallista päätetään erikseen myöhemmin.

Kunnanhallitus totesi, että elinkaarihankkeen valintaa investoinnin toteutusmuodoksi puoltaa erityisesti kustannustehokas kiinteistöriskin minimointi sekä hankkeen suunnittelullinen tehokkuus.

Suunnittelun tehokkuus pohjautuu osaltaan kilpailulliseen neuvottelumenettelyyn, joka mahdollistaa markkinoiden osaamisen tehokkaan hyödyntämisen hankesuunnittelussa.

Lisäksi Rajamäen kampuksen ylläpitovastuun siirtyminen helpottaisi kunnan oman kiinteistöhoidon paineita sekä mahdollistaisi kunnan ja sopimustoimittajan välisen vertaisoppimisen kiinteistön ylläpitoprosesseista ja ylläpidon kustannuksista.