Joulu: Keräyksellä varmistetaan joululahja kaikille lapsille.
Viime jouluna yli 500 lahjapakettia nurmijärveläisille lapsille ja nuorille kerännyt Joulupuu-keräys järjestetään tänä vuonna jo 16. kerran. Keräyksen valtakunnallinen järjestäjä ja koordinoija on Joulupuu ry ja Nurmijärvellä keräyksestä vastaa tänäkin vuonna Lions Club Klaukkala Leat.
Joulu on aika, jolloin perheiden eriarvoisuus korostuu. Siitä ulkopuolelle jääminen on vahva syrjäyttävä kokemus. Joulupuu haluaa olla vähentämässä eriarvoisuutta.
Valtakunnallisella tempauksella kerätään joululahjoja esimerkiksi sosiaalihuollon piirissä oleville lapsille ja nuorille, jotka voivat olla vaarassa jäädä ilman joululahjaa. Keräykseen voi osallistua hakemalla lahjatoiveen keräyspisteestä ja tuomalla toiveen mukaisen lahjapaketin keräyspisteeseen. Keräykseen on mahdollista osallistua myös tekemällä rahalahjoitus sähköisesti osoitteessa ejoulupuu.fi. Myös eJoulupuu-keräyksen lahjoitusvarat kohdistetaan paikallisesti apua tarvitseville.
Lahjatoiveet kirjataan pakettikortteihin.
Nurmijärvellä sosiaaliperhetyön työtekijät valitsevat perheet, joihin lahjoja jaetaan. Lapset kertovat lahjatoiveet, jotka kirjataan pakettikortteihin. Ne ripustetaan joulukuusiin eri puolella Nurmijärveä oleviin keräyspisteisiin. Tänä vuonna pakettikortit ovat uudistuneet.
Keräyspisteinä toimivat kunnan kirjastot, Klaukkalan apteekki, Rajamäen apteekki, Parturi-kampaamo CutCut Klaukkalassa, K-market Röykkä, K-market Karppala ja Sportia Klaukkala.
eJoulupuu-keräys järjestetään yhteistyössä Kotimaanavun kanssa. Lahjoitusvarat jaetaan paikallisesti. eJoulupuun keräysaika loppuu 26. joulukuuta. Joulupuu -keräys toteutetaan 22.11–12.12.