Toreenintalon toiminta loppuu huhtikuuhun 2020 mennessä? – Keusoten valtuusto käsittelee asiaa 16. joulukuuta

Toreenintalon toiminta Kirkonkylällä päättyy huhtikuuhun 2022 mennessä, mikäli Keusoten valtuusto siunaa Keusoten hallituksen viime tiistaina hyväksymän talousarvioesityksen. Keusoten valtuusto kokoontuu päättämään talousarviosta 16. joulukuuta.

Tällä hetkellä Toreenintalossa toimivat pitkäaikaisen ja lyhytaikaisen laitoshoidon yksiköt sekä ikäihmisten vaativan päivätoiminnan yksikkö.

– Valtuusto on jo aiemmin tehnyt linjauksen siitä, kuinka Keusoten palveluverkkoa muokataan. Linjauksessa yksi asia on Toreenintalon sulkeminen, kertoo Keusotessa ikäihmisten palveluista vastaava palvelujohtaja Erja Pentti.

Hänen mukaansa Toreenintalo on toinen Keusoten nykyisistä laitoshoidon yksiköistä.

– Suomessa laitoshoitoa on ajettu systemaattisesti alas viimeisen kymmenen vuoden ajan. Toreenintaloa ei pystytä saneeraamaan nykymuotoisen asumispalveluyksikön vaatimusten mukaiseksi kohtuullisin kustannuksin,

– Ikäihmisten ympärivuorokautinen palvelu toteutetaan nykyään tehostetun asumispalvelun yksiköissä, osa Keusoten, osa yksityisten palveluntuottajien tuottamana, hän jatkaa.

Pentin mukaan Keusote sanoo kiinteistöä koskevan vuokrasopimuksen irti heti valtuuston päätöksen varmistuttua. Vuokrasopimuksen irtisanomisaika on kuusi kuukautta.

Toreenintalo tullaan kuitenkin ajamaan alas jo huhtikuuhun mennessä, koska sen toiminta on sidoksissa Nurmijärven terveyskeskuksen yhteyteen Kirkonkylälle remontoitavaan uuteen akuuttiosastoon.

– Akuuttiosaston toiminnan käynnistymiseen tarvitaan henkilökuntaa. Viimeisin tieto on, että akuuttiosasto valmistuisi sisustettavaksi 1. maaliskuuta 2022. Sen jälkeen tilojen käyttövalmiiksi saamiselle on varattu yksi kuukausi, Pentti kertoo.

– Toreenintalossa tällä hetkellä työskentelevä henkilökunta jatkaa Keusoten vanhoina työntekijöinä akuuttiosastolla.

Toreenintalon lyhytaikaisen laitoshoidon yksikössä on tällä hetkellä 15 asiakasta. Yksikkö toimii omaishoidossa olevien intervalliyksikkönä.

– Keusoten intervallipaikat on keskitetty jatkossa Järvenpäähän ja Tuusulaan. Selvittelemme edelleen Nurmijärvi–Hyvinkää-sektorilla intervallipaikkojen mahdollisuutta, Pentti kertoo.

Hänen mukaansa omaishoitajille on käytettävissä myös palveluseteli intervallipaikkojen hankintaa varten, jolloin valinnanvapaus ja päätös on asiakkaalla/omaisella.

Asukasmäärää pitkäaikaisyksikössä on jo Keusoten toimesta vähennetty. Asukasmäärä on puolittunut syksyn aikana, ja nyt asukkaita on jäljellä 20.

– Olemme halunneet ennakoida mahdollista päätöstä Toreenintalon alasajosta siirtämällä yksittäisiä asukkaita asumispalveluyksiköihin sitä mukaa kun paikkoja on vapautunut. Näin asukkaille saadaan mahdollisimman hyvin paikat Nurmijärven alueelta, Pentti kertoo.

– Jäljellä olevat asukkaat ovat nyt ensisijaisia siirtyjiä, kun Nurmijärvellä sijaitsevissa asumispalveluyksiköissä vapautuu paikkoja, Pentti sanoo.

Hän pitää täysin mahdollisina sitä, että kaikille vielä Toreenintalossa oleville löytyy asumispalvelupaikka Nurmijärveltä. Haastetta tuo kuitenkin se, että päätös pitkäaikaisosastojen jatkosta tehdään näin lähellä suunniteltua sulkemisajankohtaa. Sulkemisajankohta on pitänyt linkittää akuuttiosaston käyttöönottoon henkilökunnan riittävyyden turvaamiseksi.

Asumispalveluyksiköt, joihin Toreenintalon asukkaat ovat siirtyneet ja siirtymässä, ovat Pentin mukaan pääasiassa 10–15-paikkaisia.

– Ikäihmiset elävät näissä asumispalveluyksiköissä elämänsä loppuun asti. Edes vuoteeseen hoidettavia ei enää riepotella mihinkään terveydenhuollon yksikköön, vaan heidät hoidetaan loppuun asti kunnioittavasti samassa paikassa, Pentti kertoo.

Nurmijärven asumispalveluyksiköt ovat Kirkonkylällä toimivaa Nurmilintua lukuun ottamatta yksityisiä. Nurmilinnussa on 40 asukasta. Nurmijärvellä yksityisellä puolella Keusotella on mahdollisuus ostaa 135 ostopalvelupaikkaa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut