Draamamusikaali saa vihdoin ensi-iltansa Arkadiassa – perustuu Dingon biiseihin

Arkadian lyseon lukion taidelinja esittää draamamusikaalin Nahkatakkinen tyttö joulukuussa. Ensi-ilta on 6. joulukuuta kello 15. Muut esitykset ovat 7. joulukuuta ja 8. joulukuuta kello 18. Musikaalin harjoitukset on aloitettu syksyllä 2020, joten videoissa sekä rooleissa esiintyy opiskelijoita, jotka ovat valmistuneet keväällä 2021.

– Kyseessä on jukebox-musikaali, joka perustuu Dingon biiseihin. Jokainen meistä oli innoissaan, koska tuskin kukaan oletti, että korona kestäisi maaliskuulle asti, lukion opiskelija Elli Suhonen sanoo.

Lukuvuoden 2020–2021 aikana opiskelijat joutuivat etäopetukseen kahdesti, ja harjoituksia piti siirtää.

– Pidimme niitä etänä ja harjoittelimme kotona stemmanauhojen tahtiin. Ensi-ilta siirrettiin ensin maaliskuulta toukokuun alkuun ja sitten kuukauden loppuun. Nahkatakkinen tyttö tultaisiin näkemään Monikon näyttämöllä, jos meillä oli siihen mitään sanomista. Lopulta päädyimme siirtämään musikaalin joulukuulle, Suhonen sanoo.

Nahkatakkinen tyttö kertoo ryhmästä nuoria, jotka eivät aina tee parhaita valintoja mutta voivat silti luottaa toisiinsa. Musikaalin ytimessä on mysteeri, joka vaikuttaa monen heidän menneisyyteensä, Suhonen paljastaa.

Musikaalin on ohjannut Lea Hirvasniemi-Haverinen, musiikista vastaa Heli Suokko, koreografiasta ja tanssista Tea Vuoti.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut