Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ensimmäinen omikronmuunnoksen aiheuttama koronatartunta todettu Suomessa

Suomessa on todettu ensimmäinen omikronvirusmuunnoksen aiheuttama koronavirustartunta. Tartunnan saanut on helsinkiläinen. Hän on saanut kaksi koronavirusrokotetta. Hänen oireensa ovat lievät, kertoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) tiedotteessaan.

Tartunnan saanut on hiljattain palannut Suomeen Ruotsista. Tartunta todettiin 30. marraskuuta.

Tiedotteen mukaan tartunnanjäljitys on tehty eikä perheenjäsenten lisäksi ole muita altistuneita. Perheenjäsenet on testattu ja heidän testituloksiaan odotetaan.

Muut henkilön kanssa lähikontaktissa olleet on tiedotteen mukaan tavoitettu ja ohjattu testiin. Lähikontaktissa olleita henkilöitä on kuusi. Kontaktit tartunnan saaneeseen ovat olleet lyhyitä ja kaikissa tilanteissa maskit ovat olleet käytössä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tiedotteessa kerrotaan, että myös muilla samaan seurueeseen kuuluvilla on jo todettu koronatartuntoja. Heidän tartuntojaan ei ole vielä varmistettu variantin aiheuttamiksi.

– Paikalliset viranomaiset kartoittavat altistuneita ja tekevät torjuntatoimia Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin sekä Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueilla, THL tiedottaa.

Hus muistuttaa, että omikronvirusmuunnoksen leviämistä voi torjua kuten muitakin koronavirusmuunnoksia. Se tehdään huolehtimalla suositusten mukaisesta rokotesuojasta, hyvästä käsi- ja maskihygieniasta sekä turvaväleistä. Jos saa oireita, tulee pysyä kotona ja mennä tarvittaessa koronatestiin.