Aggressiivisimpia syöpiä voi olla vaikea löytää aikaisessa vaiheessa – Tähän iholla näkyvään muutokseen kannattaa kiinnittää huomiota

Aggressiivisimpia syöpiä, joissa elinajanodote diagnoosista poismenoon on keskimäärin lyhin, ovat haimasyöpä, keuhkosyöpä ja maksasolusyöpä, Docrates Syöpäsairaala tiedottaa.

Sairastumisriskiin vaikuttavat kussakin tapauksessa elintavat, erityisesti tupakointi ja runsas alkoholinkäyttö, mutta osa sairastuu vailla selviä riskitekijöitä.

Toinen yhdistävä tekijä on, että edellä mainittuja syöpätyyppejä ei ole helppo löytää aikaisessa vaiheessa, koska ne harvoin oireilevat riittävän varhain.

Haimasyövän riskiä kohottavat runsas alkoholinkäyttö ja tupakointi, Docrates Syöpäsairaala tiedottaa.

Yleensä leikattavissa olevat haimasyövät löytyvät joko sattumalöydöksinä jonkun muun sairauden tutkimuksen yhteydessä tai siksi, että kasvain sijaitsee sapenjohtimen reitillä, mikä tukkii sappitien.

Tällöin henkilön iho muuttuu kellertäväksi, mikä voi parhaimmillaan johtaa riittävän aikaiseen diagnoosiin.

Leikkaushoito voi johtaa pitkään selviytymiseen.

Tuomo Alanko

– Haimasyöpä löytyy usein myöhään, vasta kun se on jo kasvanut kookkaaksi ja lähettänyt etäpesäkkeitä, Docrates Syöpäsairaalan lääkehoidon ylilääkäri ja syöpätautien erikoislääkäri Tuomo Alanko kertoo.

– Jos syöpä kuitenkin löydetään pienenä ja haimaan rajoittuneena, niin leikkaushoito voi johtaa pitkään selviytymiseen ja osalla potilaista jopa paranemiseen, Alanko kertoo yksityissairaalan tiedotteessa.

Tupakoinnin vähenemisen ansiosta keuhkosyöpä on harvinaistunut, mutta se on silti yleisimpien syöpien joukossa, Docrates Syöpäsairaala tiedottaa.

Maksasolusyöpä on maksan sisäinen kasvainsairaus, joka harvoin tulee ennalta täysin terveeseen maksaan.

Sen riskitekijöitä ovat hepatiittivirusten tai alkoholin aiheuttamat maksavauriot.

– Syövän rajoittuessa maksaan, käytetään ensisijaisesti maksaan kohdistuvia paikallishoitoja, Alanko kertoo Docrates Syöpäsairaalan tiedotteessa.

Docrates Syöpäsairaala on suomalaisessa omistuksessa oleva, kansainvälisesti toimiva ja syöpään erikoistunut sairaala Helsingissä.

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut