Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella tehtiin viime viikolla ainakin kolme asuntomurtoa.
– Kaksi asuntomurroista tapahtui perjantaina 3.12. varhain aamulla, toinen Mäntsälässä ja toinen Loviisassa. Kolmas asuntomurto tehtiin 4.12. Vantaalla. Kaikissa kolmessa tapauksessa varkaiden matkaan lähti asukkaiden irtainta omaisuutta, kuten elektroniikkaa, koruja ja käteistä rahaa, kertoo rikoskomisario Rauno Jämsä.
– Tapauksia tutkitaan törkeinä varkauksina.
Anastetuksi ilmoitettu henkilöauto ajoi poliisin partiota karkuun sunnuntaina Vantaan Tikkurilassa.
Tapahtumat saivat alkunsa, kun auto havaittiin liikenteessä Talvikkitiellä noin klo 22.30. Partio kääntyi ympäri pysäyttääkseen auton, jolloin kuljettaja lähti kiihdyttämään karkuun. Pakenevan auton kuljettaja aiheutti pakomatkansa aikana useita vaaratilanteita ajamalla muun muassa kaksi kertaa päin punaisia ja pakenemalla Tapulikaupungintietä Puistolan juna-aseman ohi lähes satasen nopeudella.
– Tehtävälle liittyi useita muitakin poliisin partioita, ja pakomatka päättyi lopulta umpikujaan Hatuntekijänkujan piha-alueen perälle, jolloin autosta lähti pakenemaan neljä henkilöä. Kaksi heistä otettiin kiinni heti paikan päältä ja kaksi heti perään lähistöltä, toinen heistä poliisikoiran avustuksella. Kaikki neljä päätyivät kiinniotettuna Vantaan poliisivankilaan, rikoskomisario Rauno Jämsä kertoo.
– Tapausta tukitaan meillä Itä-Uudenmaan poliisissa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, moottorikulkuneuvon käyttövarkautena, väärän henkilötiedon antamisena sekä virkamiehen vastustamisena.
Poliisi on tutkinut Vantaalla marraskuussa 2020 tapahtuneita törkeää ryöstöä ja törkeää ryöstön yritystä. Tapausten esitutkinnat ovat nyt valmistumassa ja siirtymässä syyttäjälle syyteharkintaan.
– Toisessa tapauksista asianomistajalta, tapahtuma-aikaan 16-vuotiaalta nuorelta mieheltä, anastettiin matkapuhelin teräaseella uhkaamalla. Samassa yhteydessä miestä oli myös lyöty puukolla, aiheuttamatta kuitenkaan henkilövahinkoja. Epäiltynä ovat olleet tapahtuma-aikana 17- ja 15-vuotiaat nuoret miehet, rikoskomisario Sampsa Aukio kertoo.
– Toisessa tapauksista asianomistaja, niin ikään tapahtuma-aikaan 16-vuotias nuori mies, yritettiin ryöstää 5.11,2020 Vantaalla, minkä yhteydessä häntä oli lyöty kaksi kertaa nyrkillä kasvoihin sekä yritetty pistää puukolla. Epäillyistä toinen on sama 17-vuotias mies kuin toisessa tapauksessa, ja toinen on 20-vuotias mies.
– Molempien tapausten esitutkinta on nyt loppusuoralla, minkä jälkeen ne siirtyvät syyttäjälle syyteharkintaan.
Partiot valvoivat viikonloppuna liikennettä muun muassa poliisilaitoksen alueen pääväylillä.
– Pakkanen hieman hidasti menoa, mutta muutamalle kuljettajalle mitattiin kuitenkin kovia ylinopeuksia, joissa täyttyivät törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen tunnusmerkit. Liikenteestä tavattiin myös rattijuopumuksesta epäiltyjä kuljettajia, joista osa oli liikenteessä huumausaineen vaikutuksen alaisena sekä kuljettajia, joilla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta, komisario Asko Sartanen kertoo.
– Osa partioistamme tuki myös Helsingin poliisilaitosta itsenäisyyspäivän tapahtumien hoitamisessa.
Poliisista muistutetaan, että ajoneuvolaki vaatii, että kuljettajalla tulee olla liikenteessä riittävä näkyvyys niin eteen, sivulle kuin taaksekin, joten auton ja lasien puhdistukseen on näin talvella syytä varata riittävästi aikaa.
– Jos näkyvyys autosta ulos on heikko, voidaan asiaa tarkastella jopa liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Tehtävien määrät ovat vakiintuneet talven tasolle 1700–1900 tehtävän haarukkaan.
– Viikonloppuyöt ovat edelleen kiireisiä ja tehtäviä riittää aina aamuun saakka. Varsinkin ravintoloiden aukioloaikojen vapautuminen ja vilkkain pikkujouluaika näkyvät poliisin tehtävissä. Viime viikonloppuna teimme myös valvontaa lähijunissa yhteistyössä VR:n ja HSL:n kanssa, kertoo komisario Jarmo Ojala.
Vastaavasti arkiöiden tehtävämäärät ovat vakiintuneet 90-120 tehtävän välille. Myös kotihälytystehtävien määrä on vakiintunut 120-150 tehtävän välille ja niistä lähes puolet ajoittuu viikonlopuille.
– Ryöstörikosten määrä on nyt myös tasaantunut ja viime viikolla niitä kirjattiin vain kolme ja ne kaikki olivat tapahtuneet ilta- ja yöaikaan.
– Peurakolareita poliisilaitoksemme alueella tapahtuu viikkotasolla edelleen paljon. Viime viikolla peurakolareita tapahtui peräti 42.
Pakkasten siivittämä pikkujoulukausi jatkunee vilkkaana vielä parisen viikkoa ja haluammekin poliisista muistuttaa, että jokainen juhlija huolehtisi myös siitä, että kaveritkin pääsevät turvallisesti kotiin ja ketään ei jätetä yksin pakkasen armoille.
– Muistutamme myös siitä, että valvomme tulevana viikonloppuna tehostetusti rattijuoppoja.
– Kipakoiden pakkasten ansiosta vesialueet jäätyvät nyt hyvään tahtiin. Kannattaa kuitenkin aina noudattaa erityistä varovaisuutta järvien ja merien jäillä liikuttaessa.