Epidemia on edelleen kasvussa. Virus on ovela ja aktiivinen. Se etsii väylänsä, jos niitä sille tarjotaan, sanoo sosiaali- ja terveysministeriön johtava asiantuntija Liisa-Maria Voipio-Pulkki.
Hän muistuttaa, että aktiivisella ryhmällä, jolla ei ole rokotussuoraa, ilmaantuvuusluvut ovat todella korkeita. Nuorten ja keski-ikäisten aikuisten rokotuskattavuutta tulisi sen vuoksi saada nykyistä korkeammaksi.
– Riskienhallinnan kulmakivi on rokotussuoja. Viranomaisten koko keinovalikoima on otettava käyttöön. Epidemia on mahdollista saada kuriin, sanoo Voipio-Pulkki STM:n ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tiedotustilaisuudessa.
Voipio-Pulkki sanoo, ettei löydy yhtä selkeää syytä, miksi tartunnat leviävät tietyillä alueilla.
Hän muistuttaa, että kuormitus on erittäin kova perusterveydenhuollossa siellä on muun muassa testaus ja rokotus.
Viime viikolla erikoissairaanhoidon vuodeosastoille tuli yhteensä 107 uutta koronaviruspotilasta. Tämä tieto voi Voipio-Pulkin mukaan vielä jonkin verran tarkentua.
Edellisen neljän viikon aikana uusien erikoissairaanhoidon vuodeosastoille tulleiden koronaviruspotilaiden viikoittainen määrä on vaihdellut 136 ja 168 potilaan välillä.
– Siinä näkyvissä jonkinlaista tasaantumista koko valtakunnan tasolla.
Tehohoitoon tuli viime viikolla 39 uutta koronaviruspotilasta. Edeltävien viikkojen aikana uusien tehohoitopotilaiden viikoittainen määrä on vaihdellut 20 ja 35 potilaan välillä.
– Epidemia voimissaan koko maassa. Todennäköisesti tilanne jatkuu samanlaisena koko maassa, mutta epidemia voidaan saada kuriin.
Tautiin liittyviä kuolemia oli keskiviikkoon mennessä ilmoitettu Tartuntatautirekisteriin yhteensä 1 395. Viimeisen kahden viikon aikana menehtyneitä on kirjattu 93, joista 81 prosenttia on ollut yli 70-vuotiaita.