Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Matti Vanhanen sittenkin ehdolle aluevaaleihin – vetoomuksia tullut puolueelta ja ikäihmisiltä

Kansanedustaja, Nurmijärven valtuuston jäsen Matti Vanhanen (kesk.) kertoo Facebook-sivustollaan allekirjoittaneensa juuri suostumuksensa aluevaaliehdokkaaksi Keski-Uudellemaalle.

Hän kertoo vastanneensa myöntävästi vetoomuksiin, joita on tullut paitsi puolueelta myös muilta ikäihmisiltä.

– On tärkeää, että palveluiden käyttäjien ääni kuuluu. Osa käyttäjistä saattaa tarvita viikoittain lähellä olevia palveluja ja välillä kuten minä, sairaalaa ja osaamista, Vanhanen sanoo Facebook-postauksessaan.

Matti Vanhanen on aiemmin jutussa Matti Vanhanen pitää ensimmäisiä aluevaaleja äärimmäisen tärkeinä – ei lähde itse ehdolle (NU3.11.21) kertonut Nurmijärven Uutisille, ettei aio asettua ehdolle aluevaaleissa.