Tekninen lautakunta on hyväksynyt talonrakennuksen työohjelman vuodelle 2022. Talonrakennushankkeisiin on ensi vuodelle budjetoitu määrärahaa yhteensä 9,755 miljoona euroa.
Määrärahasta pieniin, alle 300 000 euron talohankkeisiin on varattu 1,2 miljoonaa euroa. Koulujen ja päiväkotien pihojen ja leikkivälineiden kunnostukseen on varattu 300 000 euroa.
Vuoden 2022 työohjelman suurimmat hankkeet ovat Rajamäen kampus ja Nurmijärven terveyskeskuksen C-osan peruskorjaus, joille kummallekin on varattu 500 000 euron määräraha. Rajamäen kampuksen osalta kyse on tilakeskuksen päällikön Ville Könösen mukaan hankevalmisteluun käytettävästä määrärahasta ja terveyskeskuksen osalta jo loppusuoralla olevan peruskorjauksen loppuun saattamisesta.
Erityisinä kohteina pieninvestointien joukossa on Kirkonkylällä sijaitsevan Kivenpuiston koulun piha ja lukitus.
– Parannamme ulkoilupihan kuntoa, siirrämme ja kunnostamme leikkivälineitä, parannamme koulun lukitusta sekä poistamme kurttulehtiruusut, Könönen luettelee.
Hankesuunnitelma sisältää myös Klaukkalan jäähalliin liittyviä kunnostustoimia, jotka toteutetaan teknisen keskuksen ja tilakeskuksen yhteishankkeena. Könösen mukaan kyseessä on isompi kokonaisuus, jonka suunnittelu alkaa vuonna 2022.
– Kyse on jäähallin vanhasta osasta, jolle ei tehty kovin paljon jäähallin laajennuksen yhteydessä. Tarkoituksena on muun muassa parantaa jäähdytyskoneistoa ja ilmanvaihtoa.
Könönen arvelee, että remontti toiminnassa olevassa jäähallissa tulee kestämään kolmisen vuotta.
Pieninvestoinnit sisältävät myös muun muassa Klaukkalan koulun ja Rajamäen koulun turvallisuusinvestointeja. Kumpaankin kohteeseen on varattu 60 000 euron määräraha.
– Toimenpide tähtää yhteisen omaisuuden turvaamiseen ja tilojen käytön nykyaikaistamiseen. Se sisältää muun muassa lukitusten uusimista ja kameravalvontaa.
Juttua muokattu 30.12.21 klo 8:08. Korjattu, että Kivenpuiston koulu sijaitsee Kirkonkylällä, ei Klaukkalassa.